Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.02.2020/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 72

25.02.2020

 

Valtuustoaloite mahdollisuudesta suorittaa metsästäjätutkinto peruskoulun 8. luokalla

 

50/12.00.01/2020

 

Khall 25.02.2020 § 72

 

Varavaltuutettu Pirkko Jauhojärvi jätti valtuuston kokouksessa 3.2.2020 otsikolla "Mahdollisuus suorittaa metsästäjätutkinto peruskoulun 8. luokalla" valtuustoaloitteen, jonka oli allekirjoittanut yhteensä 24 valtuutettua/varavaltuutettua.

 

Aloitteessa todetaan:

 

"Luonnossa liikkuminen ja eräharrastukset lisäävät tutkitusti hyvinvointia ja ovat tärkeitä kaiken ikäisille. Eräharrastukset kokoavat kyläyhteisöjä ja perheitä yhteen. Tärkeää ei ole aina saalis, vaan luonnossa oleminen ja yhdessä tekeminen. Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus eräharrastukseen ja suorittaa metsästäjätutkinto ilman kuluja.

 

Esitän, että Kittilän kunta mahdollistaisi nuorille metsästäjätutkinnon suorittamisen osana peruskoulun opetussuunnitelmaa 8. luokalla vapaaehtoisen oppiaineena tai esimerkiksi kerhotoiminnan muodossa ilman kuluja. Tutkintoon liittyviä aiheita voisi opettaa lappilaisten yhteistyökumppaneiden, kuten esimerkiksi metsästysseurojen, kennelyhdistysten ja riistanhoitoyhdistysten kanssa. Esitän lisäksi, että ennen toteutusta oppilaiden kiinnostus metsästäjätutkinnon suorittamiseen selvitetään ja yhteistyökumppanit kutsuttaisiin suunnitteluun mukaan."

 

Kunnanjohtaja:

Koululautakunta valmistelee asian. Vastuuhenkilönä on vs. sivitystoimenjohtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa