Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.02.2020/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 66

25.02.2020

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen - Kittilän kunta hajusteettomaksi

 

115/10.03.02/2019

 

Khall 25.02.2020 § 66

 

Valtuustoaloitteessa 1.4.2019 tuodaan esille, että terveyskeskuksessa ja palvelutalossa käytetyt ovitiedotteet tuoksuttomuudesta eivät ole johtaneet toivottuun lopputulokseen. Sekä asukkaissa että työntekijöissä todetaan olevan allergisia tai muuten hajusteille yliherkkiä henkilöitä, joiden terveyttä ja hyvinvointia tuoksut/hajut haittaavat. Ne voivat aiheuttaa myös lisääntyviä sairauspoissaoloja. Aloitteessa ehdotetaan, että kunta tiedottaisi olevansa ns. tuoksuton kunta, jossa tuoksuttomuus koskisi kaikkia, omaisia ja henkilöstöä.

 

Perusturvajohtajan toteaa, että palveluasumisen yksiköt toimivat asukkaiden koteina, joissa omaiset vierailevat. Ihan täydelliseen tuoksuttomuuteen voi näissä yksiköissä olla mahdoton päästä, vaikka asukkaita ja omaisia siihen ohjataankin. Kuten aloitteessa todetaan, myös pesu- ja puhdistusaineet voivat aiheuttaa hajuhaittoja. Niiden osalta pyritään käyttämään tuoksuttomia tuotteita, ja hyvä muutenkin kiinnittää asiaan mahdollisimman paljon huomiota.

 

Valtuustoaloitteen jälkeen henkilöstöä on muistutettu tuoksuttomuuden vaatimuksesta mm. henkilöstötiedotteessa 18.4.2019. Asiasta ovat vastuussa myös työyksiköiden esimiehet.

 

Kunnanjohtaja:

Kittilän kunta edistää tuoksuttomuutta työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden lisäämiseksi. Tarvittavia toimenpiteistä sovitaan johtoryhmässä, osastopalavereissa ja työpaikoilla.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja täydensi esitystään niin, että kunnanhallitus esittää asian tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Kunnanjohtajan täydennetty esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa