Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.01.2020/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 13

22.01.2020

 

Valtuustoaloite Kittilän kunnan kiinteistöjen lämmitysjärjestelmistä

 

117/10.03.02/2019

 

Teknlk 22.01.2020 § 13

 

(Lisätietoja: Kiinteistöpäällikkö p. 040 6744 393)

 

Kahdeksan kunnanvaltuutettua on tehnyt valtuustoaloitteen kaukolämmön ulkopuolella olevista kunnan kiinteistöjen lämmitysjärjestelmien muuttamisesta öljylämmityksestä energiaystävällisempään ja samalla ekologisempaan, esimerkiksi maalämpöjärjestelmän piiriin.

 

Kunnan mahdollisia selvitettäviä kohteita ovat seuraavat:

 

              • Alakylän päiväkoti

              • Alakylän koulu 2 rakennusta

                • koulu

                • koulun teknisentyö rakennus

              • Meijerin rivitalo

              • Kaukosen koulu 2 taloa

                • koulu

                • asuinrakennus

              • Kiistalan koulu 3 taloa

                • koulun asuntola

                • koulu (katoksella yhdessä asuntojen kanssa)

                • koulun opettajien paritalo

              • Könkään koulu 2 talo (katoksella yhdessä)

                • asuinrakennus

                • päiväkotirakennus

              • Tepaston koulu

              • Raattaman päiväkoti

              • Raattaman koulu

 

Kunnan puitesopimuksen LVI suunnittelijalta on pyynnöstä saatu seuraava selvitys:

"Näiden kevytpolttolaitosten perässä olevien kohteiden selvityksiä vaihtoehtoiselle lämmitykselle. Niissä täytyisi kaikissa käydä paikan päällä katselmoimassa kiinteistö, lämpöverkot ja lämmönluovuttimet. Lämpösuunnitelmat olisi hyvänä apuna, vähintään jotkut suunnitelmat, mistä nähdään pohjapiirustus joiden perusteella kohdekäynnin lisäksi voidaan määritellä lämmitystehon tarpeet. Öljynkulutustiedoista voidaan päätellä vuosittaista energiankulutusta. Varmuudella voidaan sanoa, että esim. maalämpö ei tule riittämään vaan huipputehoa on otettava joko nykyisistä öljykattiloista tai sähköstä. Tähän vaikuttaa öljylaitosten kunto sekä sähköliittymän koko.

Kohteet pystyttäisiin kiertämään 3-4 käyntikerralla. Puitesopimuksesta poiketen ehdottaisin käyntikerrat korvattavan toteutuneiden kulujen mukaan (km, aika, pv-raha), koska tämä ei kiinteään käyntikertamuottiin oikein sovellu. Kohdekäyntien havaintojen ja laskelmien perusteella tehtäisiin kohdekohtainen raportti. Tuntimääräarvio on n. 250 h nurkilla".

 

Yllä olevan mukaisesti selvitystyö maksaisi puitesopimuksen hinnoilla (alv 0%):

- Työt 250 x 63 e/h = 15.750 e

- Käynnit 4 kpl x 1.200 e/kpl = 4.800 e

 

Selvitystyölle ei ole varattuna erillistä määrärahaa. Aineiston keräämisenä omana työnä on mahdollista, koska uusi huoltomestari (lvi-alan koulutus) on aloittanut tehtävässään joulukuulla 2019. Suunnittelija voi kerätyn aineiston perusteella laatia laskelmat ja tehdä ehdotukset muutoksille.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää ilmoittaa valtuustoaloitteen tehneille, että selvitystyötä jatketaan aineistoa keräämällä huoltomestarin toimesta.

Lämmitysjärjestelmän valtuustoaloitteen mukaisia mahdollisia muutoksia ko. kiinteistöille käsitellään vuoden 2021 talousarviossa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa