Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2019/Pykälä 385

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 385

17.12.2019

 

Osallistuminen teleoperaattoripalveluita koskevaan kilpailutukseen ja puitesopimukseen

 

459/02.08.00/2019

 

Khall 17.12.2019 § 385

 

(Lisätietoja: Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Kittilän kunta oli mukana KL-kuntahankinnat Oy:n teleoperaattoripalveluiden kilpailutuksessa vuonna 2018. Kilpailutuksesta valitettiin markkinaoikeuteen. Tämän vuoksi Kittilän kunta joutui tekemään väliaikaisen palvelusopimuksen Telia Finland Oyj:n kanssa. Väliaikainen sopimus voidaan irtisanoa 1 kuukauden irtisanomisajalla.

 

Markkinaoikeus kumosi KL-Kuntahankintojen hankintapäätöksen 2.9.2019 (MAO:385/19). Se edellyttää Hansel Oy:n kilpailuttamaan teleoperaattoripalvelut uudelleen (KL-Kuntahankinnat Oy ja Hansel Oy yhdistyivät 2.9.2019 Hansel Oy:ksi).

 

Hansel Oy on ilmoittanut aloittavansa uuden kilpailutuksen ja pyytää ilmoittamaan mahdollisesta sitoutumisesta kilpailutukseen 20.1.2020 mennessä.

 

Teleoperaattoripalvelut 2020-2024- puitejärjestelyyn kuuluu seuraava valikoima palveluita:

 

- matkapuhelinverkon liittymät, liikenne ja mobiilidata

- vaihde-, välitys- ja informaatiojärjestelmät

- tavoitettavuuspalvelut

- asiakaspalvelu- ja puhelunvälityspalvelut

- asiantuntijapalvelut

 

Hyödyt liittymisestä:

 

- helppo liittyä

- kilpailukykyiset hinnat

- kattavat palvelut

- Hanselin asiantuntijoiden tuki asiakkaan edunvalvonnassa ja toimittajahallinnassa

Puitejärjestelyyn valitaan yksi toimittaja, jolta voit hankkia kaikki tai osan palveluista. Puitesopimus tehdään neljäksi vuodeksi.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että Kittilän kunta osallistuu Hansel Oy:n järjestämään teleoperaattoripalveluiden 2020-2024 kilpailutukseen ja sen jälkeen tehtävään puitesopimukseen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa