Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 19.12.2019/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 51

19.12.2019

 

Kuntalaisaloite koskien kuntalaisten alennushintaista aamu-uintia

 

35/12.04.01/2019

 

Vapsivlk 19.12.2019 § 51

 

(lisätietoja: liikuntasihteeri 040 573 1123)

 

Maarit Niskanen esittää 28.1.2019 päivätyssä kuntalaisaloitteessaan, että yksittäisten kylpylälippujen lisäksi kunnantalon neuvonnasta myytäisiin myös kymmenen kerran aamu-uintikortteja alennettuun kuntalaishintaan. Niskanen perustelee esitystään kansanterveydellisillä näkökohdilla. Aloite on kokonaisuudessaan esityksen liitteenä.

 

Kuntalaisilla on tällä hetkellä mahdollisuus lunastaa aikuisten kylpylälippuja kahdentoista euron kappalehintaan ja lasten kylpylälippuja seitsemän euron kappalehintaan kunnantalon neuvonnasta.

 

Kuten kuntalaisaloitteessa todetaan, Levi Hotel Span tuotevalikoimaan kuuluu viidenkymmenen euron hintainen henkilökohtainen aamu-uintikortti, joka sisältää kymmenen käyntikertaa. Kylpylähotelli myöntää eläkeläisille ja opiskelijoille aamu-uintikortista 10 prosentin alennuksen, jolloin kortille jää hintaa neljäkymmentäviisi euroa. Aamu-uintiaika on tiistaista sunnuntaihin kello 9.00-11.00. Aamu-uintikortilla saa käyttää kuntoiluallasta, poreallasta, lastenaltaita sekä saunaa. Kylpylä ei tarjoa aamu-uintimahdollisuutta kesäisin. Aamu-uintikortti on voimassa yhden vuoden ostohetkestä.

 

Vesiliikunnan moninaiset hyödyt tunnetaan varsin hyvin, joten sikäli liikuntatoimi suhtautuu vesiliikuntapalveluiden saavutettavuuden edistämiseen myönteisesti. Vesiliikunta soveltuu laajoille väestöryhmille ikään ja terveydentilaan katsomatta. Vedessä voi liikkua monista vaivoista ja sairauksista huolimatta. Näin ollen vesiliikunta on erittäin suositeltava vaihtoehto myös sellaisille henkilöille, joilla on esimerkiksi erilaisista fyysisistä rajoitteista johtuvia liikunnallisia erityistarpeita.

 

Liikuntatoimi esittää, että Kittilän kunnan neuvonnasta myydään kokeiluluontoisesti kuntalaisten alennushintaisia aamu-uintikortteja kevätkaudella 2020. Liikuntatoimi ja Levi Hotel Spa ovat keskustelleet alustavasti asiasta. Kokeilun toteuttamista varten liikuntatoimi hankkii kylpylähotellilta sata (100) kappaletta kymmenen kerran aamu-uintikortteja viidenkymmenen (50) euron kappalehintaan (ALV 10%). Edelleen liikuntatoimi esittää, että kuntalaisten alennushintaiset aamu-uintikortit tulevat myyntiin helmikuussa 2020 ja että kuntalaiset voivat lunastaa aamu-uintikortteja neljänkymmenen (40) euron kappalehintaan. Alennushintaisiin aamu-uintikortteihin ovat oikeutettuja sellaiset henkilöt, joiden kotikunta on väestötietojärjestelmän mukaan Kittilä.

 

Liikuntatoimen vuoden 2020 talousarvioon on esitetty varattavan 75 600 euron suuruinen määräraha kylpylälippujen hankkimista varten. Liikuntatoimi kykenee toteuttamaan edellä selostetun kokeilun tämän määrärahan puitteissa. Kokeiluun ei liity taloudellisia riskejä, sillä liikuntatoimi ja Levi Hotel Spa ovat sopineet, että mikäli aamu-uintikortit eivät käy kaupaksi, niin siinä tapauksessa kylpylähotelli ottaa kortit takaisin ja toimittaa kunnalle vastaavalla summalla yksittäisiä kylpylälippuja.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää hyväksyä liikuntasihteerin laatiman selvityksen vastaukseksi kuntalaisten alennushintaista aamu-uintikorttia koskevaan kuntalaisaloitteeseen.

 

Edelleen lautakunta päättää, että aamu-uintikorttien myyntikokeilu järjestetään esityksen mukaisesti.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa