Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.11.2019/Pykälä 338

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 338

12.11.2019

 

Esitys Lapin alueelliselle maanpuolustuskurssille numero 54 Leville

 

2/09.06.00/2019

 

Khall 12.11.2019 § 338

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Lapin aluehallintovirasto järjestää yhteistyössä Jääkäriprikaatin kanssa alueellisen maanpuolustuskurssin 27.1.- 31.1.2020 Levillä, Sirkan kylässä.

 

Kurssin tavoitteena on, antaa osanottajille yleiskuva Suomen turvallisuuspolitiikasta sekä maanpuolustuksen eri alojen järjestelyistä, valmiudesta ja kehittämisestä normaali- ja poikkeusoloissa sekä edistää viranomaisten ja poikkeusoloissa eri alojen keskeisiä tehtäviä hoitavien tai niihin suunniteltujen henkilöiden ja heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.

 

Jakelussa mainittuja pyydetään tekemään toimialansa oppilasesitykset Lapin aluehallintoviraston pelastustoimen ja varautumisen vastuualueelle 29.11.2019 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kristiina.kantola@avi.fi

 

Yhteyshenkilöinä toimivat johtaja Jari Aalto, puh. 0295 017 356 ja pelastusylitarkastaja Seppo Lehto, puh. 0295 017 357.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittää Lapin alueelliselle maanpuolustuskurssille numero 54 Leville kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajalaa ja hallintojohtaja Sanna Ylinampaa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa