Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.11.2019/Pykälä 339

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 135

10.04.2018

Kunnanhallitus

§ 339

12.11.2019

 

Edustajan valinta Lohijokitiimi ry:n hallitukseen

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 10.04.2018 § 135

 

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunnan nimeämänä edustajana Lohijokitiimi ry: hallituksessa on ollut Petri Nieminen (tuolloin Kittilän kunnan ympäristösihteeri).

Ounasjoen kalastusalueen edustajana on Risto Similä.

 

Kunnan edustajaksi tulee nimetä uusi henkilö.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää nimetä kunnan edustajaksi Lohijokitiimi ry:n hallitukseen ympäristösihteeri Piippa Wälin.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 12.11.2019 § 339

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830,

Valmistelija: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

Kittilän kunnan nimeämänä edustajana Lohijokitiiimi ry:n hallituksessa on ollut ympäristösihteeri Piippa Wäli. Ounasjoen kalastusalueen edustajana on Risto Similä.

 

Wälille on myönnetty virkavapaata ajalle 1.11.2019 - 30.9.2020 ja tästä johtuen Wälin tilalle Lohijokitiimi ry:n hallitukseen tulee valita kunnan edustajaksi toinen henkilö.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää nimetä kunnan edustajaksi Lohijokitiimi ry:n hallitukseen ympäristösihteeri Piippa Wälin virkavapauden ajaksi ajalle 1.11.2019 - 30.9.2020 vs. ympäristösihteeri Kaisa Pikkaraisen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa