Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.05.2019/Pykälä 171

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 59

22.05.2019

Kunnanhallitus

§ 171

28.05.2019

 

Lukkarin koulun kuntotutkimus

 

142/10.03.02/2017

 

Teknlk 22.05.2019 § 59

 

 

Lukkarin koululla on kevään 2019 aikana tehty kuntotutkimusta rakenteista, sähkölaitteista, viemäreistä sekä käyttövesi- ja lämpöjohdoista.

Rakenteiden tutkijana on toiminut PBM Oy. Viemäreiden, käyttöveden ja lämpöjohtojen tutkijana on toiminut LVI- Kilpimaa Oy. Sähkölaitteiden tutkimus on toteutettu kunnan oman työnä.

Suurimpana haasteena on ilmennyt kellarillisen alueen osalta sokkelin halkaisuna käytetty Toja-eriste, jossa on mikrobianalyysin perusteella vahva viite vauriosta. Toja-levy on puukuitusementtilevyä, joka on valmistettu sementillä toisiinsa sidotuista puulastuista. Toja-eristeestä on osittain yhteys kellarin sisäilmaan. Rakenteiden epätiiveyksien kautta voi yhteyksiä olla myös ylempiin kerroksiin.

Rakennus on kokonaisvaltaisen saneerauksen tarpeessa, josta Toja-eristeen eliminoiminen on suurin yksittäinen haaste. Toimenpiteenä voi olla eristeen poistaminen purkamalla tai kuivattamalla paikalleen. Rakennus on rakennettu 1948-1950 välisenä aikana ja on suojeltu kohde.

Koulutoimi on selvittänyt väistötilojen tarvetta. Koulutoimen mukaan tarvitaan 5 opetustilaa olemassa olevien tilojen lisäksi. Yhteensä ala-aste tarvitsee 13 opetustilaa.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää seuraavaa:

- selvittää ulkopuolisella asiantuntijalla kuntotutkimuksiin pohjautuvan Lukkarinkoulun saneerauksen hinta-arvion.

- yhdessä koulutoimen kanssa selvitetään uuden koulun tilatarpeet ja sen hinta-arvio, selvityksessä huomioidaan FCG:n tekemä tilaselvitys.

- tekninen toimi pyytää tarjoukset tilapäisestä viisi luokkatilaa käsittävästä opetustilasta ajalle 2019 - 2022.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 28.05.2019 § 171

 

Koulun liikuntasaliin oli tarkoitus rakentaa väliaikaistilat kolmelle luokalle. Nämä kolme väliaikaisluokkaa olisivat palvelleet vain sen ajanjakson, kun koulu puretaan tai saneerataan. Tekninen toimi on yhdessä sisäilma-asiantuntijan kanssa käynyt läpi koulun tutkimustuloksia. Liikuntasali ei ole näillä tiedoin täysin riskitön sisäilman suhteen, joten sinne ei ole perusteita rakentaa väliaikaistiloja.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen muutettuna siten, että tarjoukset pyydetään kahdeksasta tilapäisestä luokkatilasta viiden sijaan.

 

Päätös:

Vt. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa