Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.05.2019/Pykälä 170

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 170

28.05.2019

 

Kunnanvaltuuston kokousten 21.1.2019, 4.3.2019, 1.4.2019 ja 6.5.2019 päätösten laillisuusvalvonta ja täytöntöönpano

 

Khall 28.05.2019 § 170

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnanhallitukselle kuuluu kuntalain 96 §:n mukainen valtuuston päätösten laillisuuden valvonta.

 

"Jos kunnanhallitus katsoo, että kunnanvaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Kunnanvaltuustossa 21.1.2019 käsiteltiin seuraavat asiat:

§ 1 Uuden varajäsenen valinta tarkastuslautakuntaan

§ 2 Ounaslohen ranta-asemakaava

§ 3 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös liittyen Fagerholmin ja Nevalaisen valitukseen kunnanvaltuuston päätöksestä 31.10.2017 § 80

§ 4 Valtuutettujen puheenvuorot, aloitteet ja

kysymykset/Kvalt 21.1.2019

 

Kunnanvaltuustossa 4.3.2019 käsiteltiin seuraavat asiat:

§ 5 Pienhankintaohjeen päivittäminen

§ 6 Eron myöntäminen Anniina Kärjelle varavaltuutetun tehtävästä

§ 7 Kittilän aluelämpölaitoksen asemakaavan ja

asemakaavamuutoksen hyväksyminen

§ 8 Immeljärven pohjoispuolen asemakaava

§ 9 Varavaltuutetun määrääminen

§ 10 Varavaltuutetun määrääminen väliaikaiseen valtuuston

kokoonpanoon

§ 11 Valtuutettujen puheenvuorot ja kysymykset/Kvalt

4.3.2019

 

Kunnanvaltuustossa 1.4.2019 käsiteltiin seuraat asiat:

§ 12 Kuntarajan muuttaminen Kittilän kunnan ja Kolarin

kunnan välillä

§ 13 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Inkeri Yrityksen ja

Pentti Kankaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden

päätöksestä 28.5.2018 nro 18/0259/2 tekemän

valituksen johdosta

§ 14 Vuosien 2016, 2017 ja 2018 valtuustoaloitteet sekä

vuosien 2017 ja 2018 kuntalaisaloitteet

§ 15 Valtuutettujen puheenvuorot, kysymys ja aloitteet/Kvalt

1.4.2019

 

Kunnanvaltuustossa 6.5.2019 käsiteltiin seuraavat asiat:

§ 16 Immeljärven pohjoispuolen asemakaava-alueen tonttien

hinnoittelu

§ 17 Lisämääräraha antolainaukselle vuodelle 2019

§ 18 Osaliitosesitys Kittilän kunnan ja Kolarin kunnan välillä

§ 19 Kokousohjelma kesä - joulukuu 2019/Kunnanvaltuusto

ja kunnanhallitus

§ 20 Levin Korttelin 965 asemakaavamuutos

§ 21 Vastaus Outi Marttilan kirjalliseen kysymykseen liittyen

dokumenttikuvaajaan valtuustosalissa 13.11.2018

§ 22 Valtuutettujen puheenvuorot, kysymykset ja aloitteet sekä vs. kunnanjohtajan vastaus/Kvalt 6.5.2019

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston 21.1.2019 päätökset § 1 - 4, kunnanvaltuuston 4.3.2019 päätökset § 5 - 11, kunnanvaltuuston 1.4.2019 päätökset § 12 - 15 sekä kunnanvaltuuston 6.5.2019 päätökset § 16 - 22 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös:

Kunnanvaltuuston 1.varapuheenjohtaja Inkeri Yritys poistui esteellisenä Kvalt 1.4.2019 § 13 laillisuuden ja täytäntöönpanon päättämisen ajaksi.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen poistui esteellisenä Kvalt 6.5.2019 § 17 laillisuuden ja täytäntöönpanon päättämisen ajaksi.

 

Vt. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa