Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.04.2019/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 109

16.04.2019

 

Kittilän kunnan ja yksityishenkilön välinen kaavoituksen käynnistämissopimus, Levin etelärinteen asemakaavamuutos

 

150/10.02.03/2017

 

Khall 16.04.2019 § 109

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Kittilän kunnanhallitus on hyväksynyt (Khall 12.3.2019 § 70) * * * * * * * * * * hakemuksen asemakaavan muuttamisesta ja laatimisesta Levitunturin etelärinteen läheisyydessä sijaitsevalle määräalalle. Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen laatimisesta on tarpeellista tehdä Kittilän kunnan ja maanomistajan välille kaavoituksen käynnistämissopimus.

 

Sopimus koskee asemakaavan ja asemakaavamuutoksen laadintaa Levin etelärinteen läheisyydessä sijaitsevalle määräalalle * * * * * * * * * * kiinteistöstä * * * * * * * * * * *. Alue on rajattu sopimuksen liitekarttaan.

 

Sopimuksen tarkoituksena on että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen laadinnan käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Sopija osapuolet ovat tietoisia siitä, että asemakaavoituksen valmistelu ei välttämättä johda asemakaavan hyväksymiseen.

 

Maanomistaja sitoutuu maksamaan kunnalle asemakaavamuutoksen kaavoituskustannukset hallinto- ja kuulemiskustannuksineen sekä tässä yhteydessä tarvittavien maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämien tai hankkeen toteuttamisen muutoin edellyttämien selvitysten ja vaikutustenarvioinnin kustannukset.

 

Kustannusten korvaamisen vakuudeksi maanomistaja sitoutuu toimittamaan 13000 euron suuruisen omavelkaisen pankkitakauksen kunnalle kahden (2) viikon kuluessa siitä, kun tätä sopimusta koskeva kunnanhallituksen päätös on täytäntöönpanokelpoinen tai lainvoimainen. Vakuus vapautetaan, kun maanomistaja on kokonaisuudessaan maksanut edellä mainitut kustannukset tai tehnyt tätä asemakaavaa koskevan maankäyttösopimuksen.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kittilän kunnan ja * * * * * * * * * * välisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa