RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 368 |
13.09.2022 |
Kunnanhallitus |
§ 19 |
17.01.2023 |
Kunnanvaltuusto |
§ 7 |
30.01.2023 |
Valtuustoaloite koskien Kittilän kunnan asuntotilannetta
320/10.03.02/2022
Khall 13.09.2022 § 368
Oikeudenmukainen Kittilä (OMK) -valtuustoryhmän puheenjohtaja Inkeri Yritys jätti valtuuston kokouksessa 22.8.2022 valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
"Kittilän kunnassa on pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.
Kittilän asuntopolitiikan tavoitteena on mm. tuottaa asuntoja tarpeen mukaan ja että kunnalla on valmiudet käynnistää vuokra-asuntojen uustuotanto.
Kittilän kuntastrategian mukaan etätyöskentelyn ja monipaikka-asumisen edellytyksiä kehitetään. Kunnan on varauduttava siihen, että matkailun lisääntyessä myös kesäkaudelle tarvitaan asuntoja potentiaalisille kuntaan muuttaville asukkaille.
Esitämme, että kunnanvaltuustolle tuodaan selvitys Kittilän kunnan vuokra asuntotilanteesta ja siitä miten asuntopoliittisia tavoitteita ja kuntastrategiaa on suunniteltu toteutettavan."
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinnon toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.
Päätös:
Kunnanjohtaja Antti Jämsénin poissa ollessa esittelijänä toimi hallintosäännön 3 §:n mukaisesti hallintojohtaja Sanna Ylinampa.
Hallintojohtaja:
Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinnon toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.
Esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 17.01.2023 § 19
Vastauksena OMK:n valtuustoryhmän valtuuston kokouksessa 22.8.2022 jättämään valtuustoaloitteeseen koskien asuntotilannetta Kittilässä todetaan seuraavaa:
Kunnanhallitus perusti Kittilän kunnan asuntopoliittisen työryhmän 16.3.2021 § 121 liittyen kunnassa käytyyn periaatteelliseen keskusteluun siitä, että kunnan asuntopoliittisia linjauksia olisi tarkasteltava strategisesti. Työryhmän puheenjohtajana toimii kunnanjohtaja, sihteerinä hallintojohtaja, viranhaltijapuolen edustajina tekninen johtaja, perusturvajohtaja sekä vuokrataloyhtiöiden toimitusjohtaja ja kunnanhallituksen edustajana Vuokko Mäntymaa, varalla Pekka Rajala ja Akseli Erkkilä ja varalla Raili Fagerholm. Kunnanjohtajavaihdoksen myötä asuntopoliittinen työryhmä kokoontuu uudestaan alkuvuodesta ja työryhmä valmistelee asuntopoliittisen ohjelman loppuun kevään aikana. Asuntopoliittisessa ohjelmassa voidaan ottaa kantaa siihen, miten kunnassa on suunniteltu toteutettavan asuntopoliittisia tavoitteita ja kuntastrategiaa.
Lisäksi Lapin liitto on valmistelemassa tapaamista ARA:n johdon ja ympäristöministerin kanssa, jonka johdosta kunnille on lähetetty kysely asian tiimoilta ja vastaukset siihen annetaan 22.1.2023 mennessä. Lisäksi on käynnistymässä Muonion kunnan johtama AKKE-hanke, joka käsittelee asumisen kehittämistä ja Kittilän kunta on mukana tässä yhteiskehittämishankkeessa. Lisätietoa AKKE-hankkeesta tämän pykälän oheismateriaalina.
Aloitteessa pyydetystä Kittilän kunnan vuokra-asuntotilanteesta tulee antamaan selvityksen valtuuston kokoukseen Kittilän Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Timo Sattanen.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen.
Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivanen oli poissa kokouksesta klo 14.47 - 14.48.
Toivanen poistui kokouksesta klo 15.02.
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 30.01.2023 § 7
Päätös:
Aiemmin kokouksessa pidetyn tauon aikana Kittilän Vuokratalot Oy:n toimitusjohtaja Timo Sattanen esitteli Kittilän asuntorakentamisen tilannetta.
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen ja aloite todettiin loppuun käsitellyksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |