Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 339

30.08.2022

Kunnanhallitus

§ 20

17.01.2023

Kunnanvaltuusto

§ 8

30.01.2023

 

Valtuustoaloite koskien investointivelkaa

 

31/02.02/2022

 

Khall 30.08.2022 § 339

 

 

Valtuutettu Akseli Erkkilä (KL) jätti valtuuston kokouksessa 20.6.2022 hänen lisäkseen valtuutettujen Tarmo Salonen (PS), Toni Kenttälä (PS) ja Mikko Lompolo (PS) allekirjoittaman seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Valtuustoaloite koskien investointivelkaa

 

Tänään käsitellyssä tilinpäätöksessä Kittilän tulos on ollut hyvä, mutta jo useampana vuonna hyvä tulos johtuu vääristä asioista. Satunnaisten erien lisäksi kunnan tilinpäätöstä on "kohentanut" se, että investointeja on jäänyt toteutumatta. Vaikka Kittilän tulopohja on hyvä, voi kasvava investointivelka yhdessä inflaation ja Ukrainan sodan aiheuttaman korkojen nousun kanssa ajaa Kittilän vaikeaan tilanteeseen.

 

Esitämme, että talousarviota laadittaessa kunnanvaltuutetuille esitellään nyt tekemättä jääneet investoinnit sekä tulevien vuosien investointisuunnitelmat siten, että on poimittu erikseen kunnan peruspalveluiden kannalta kriittiset investoinnit. Lisäksi valtuutettujen tulee saada jonkinlainen kuva siitä, mihin näiden investointien toteutuminen yhdessä eri korkoskenaarioiden kanssa johtaa velanhoitokuluja ajatellen."

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen valmisteltavaksi taloushallintoon, joka valmistelee aloitteen yhteistyössä teknisen toimen kanssa. Vastuuhenkilönä on controller.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 17.01.2023 § 20

 

 

(Valmistelija: controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

Aloitteen tekijöiden esitys on huomioitu kunnan talousarvion laadintaprosessissa. Talousarvioseminaarissa 22.9.2022 on esitelty sekä investointien toteutumaennuste 2022 että suunnitellut investoinnit 2023-2025. Näistä on tullut ilmi ennuste siitä, mitä olennaisia investointeja jää toteutumatta vuonna 2022. Investointeja varten tarvittavien ennakoitujen lainamäärien osalta on seminaarissa esitelty arvioidut korkokulujen määrät sekä vuotuiset lyhennysmäärät eri korkotasoilla ja laina-ajoilla. Lisäksi kunnanhallituksen 22.11.2022 kokouksen talousarvioesittelyssä on esitelty investoinnit erikseen siltä osin kun ne ovat peruspalvelujen kannalta kriittisiä ja niiden osalta tuotu ilmi vaihtoehtoiset korkokulut, vuotuiset lyhennykset ja laina-ajat vuonna 2023 otettavien uusien lainojen osalta. Samoin kunnanhallituksen kokouksessa 7.12.2022 sekä valtuuston kokouksessa 15.12.2022 on kunnanjohtaja lyhyesti esitellyt arvioidut uuden lainan määrät ja niitä vastaavat korkokulut eri korkotasoilla vuosina 2023-2025.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä controllerin vastauksen valtuustoaloitteeseen.
Kunnanhallitus lähettää vastauksen edelleen tiedoksi valtuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 30.01.2023 § 8

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin ja aloite todettiin loppuun käsitellyksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa