RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 371 |
13.09.2022 |
Kunnanhallitus |
§ 477 |
07.12.2022 |
Kunnanvaltuusto |
§ 115 |
15.12.2022 |
Valtuustoaloite/Pride-liputus Kittilässä Pride-viikolla
324/00.01.01/2022
Khall 13.09.2022 § 371
Valtuutettu Tuomas Similä (Kesk.) jätti valtuuston kokouksessa 22.8.2022 yht. viiden (5) valtuutetun allekirjoittaman seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen
"Kesä-heinäkuun vaihteessa vietetään perinteikästä valtakunnallista Pride-viikkoa, jonka tarkoituksena on muistuttaa, että yhtäläiset oikeudet kuuluvat kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta.
Tapahtumalla ei ole virallista liputuspäivää, mutta osa Suomen kunnista vetää Pride-viikolla sateenkaarilipun salkoon yhdenvertaisuuden kunniaksi. Rovaniemi oli ensimmäinen Lapin kunnista, joka liputti sateenkaarilipulla Pride-viikolla kesällä 2022.
Esitän, että Kittilässäkin otettaisiin käytännöksi sateenkaariliputus valtakunnallisella Pride-viikolla kesältä 2023 alkaen. Liputus kunnantalolla olisi varmasti toimivin ratkaisu."
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinnon toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.
Päätös:
Kunnanjohtaja Antti Jämsénin poissa ollessa esittelijänä toimi hallintosäännön 3 §:n mukaisesti hallintojohtaja Sanna Ylinampa.
Hallintojohtaja:
Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinnon toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.
Esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 07.12.2022 § 477
(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Vastauksena valtuutettujen Tuomas Similä, Pekka Rajala, Jukka Poti, Saana Veltheim ja Tiina Huilajan aloitteeseen todetaan, että asiasta on käyty keskustelua kunnan johtoryhmän kokouksessa 5.9.2022.
Sisäministeriö on ohjeistanut virastoja ja laitoksia ja myös kansalaisia liputuksen järjestämisestä. Suomessa on virallisia liputuspäiviä ja päiviä, jotka on merkitty kalenteriin liputuspäiviksi. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin.
Liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta. Liputtamista ei ohjeiden mukaan tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä. Jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi.
Viralliset liputuspäivät on määrätty Suomen lipulla liputtamisesta annetussa asetuksessa. Jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on kuusi. Lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa. Virallisina liputuspäivinä valtion virastot ja laitokset on velvoitettu liputtamaan.
Muita liputuspäiviä on vuosittain kolmetoista ja ne on merkitty Helsingin yliopiston toimittamaan Valtiokalenteriin. Hyvään liputuskulttuuriin kuuluu liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä Suomen lipulla samaan tapaan kuin virallisinakin liputuspäivinä.
Kittilän kunnan kiinteistöissä liputetaan virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä. Lisäksi kunnantalolla liputetaan sisäministeriön suosittelemina liputuspäivinä, kuten Eurooppa-päivänä ja lasten oikeuksien päivänä.
Kunnantalolla voidaan liputtaa myös aina kansainvälisten vierailujen aikana sekä Suomen lipulla että vierailijoiden kotimaan lipulla, jos tämä on mahdollista.
Kunnalla ei ole toistaiseksi omaa lippua, viiriä eikä erillistä liputusohjetta. Kunnan lipussa voisi tullaa esiin kunnan Ahma -logo ja viirissä kunnan vaakuna. Kunnan oman lipun ja viirin hankkiminen on mahdollista laittaa valmisteltavaksi ja kunnan oma lippu voisi olla esimerkiksi kunnantalon salossa valmisteltavien liputusohjeiden mukaisesti.
Suomessa on liputusvapaus. Jokaisella on oikeus liputtaa kansallislipulla aina kun siihen on tarve, myös kalenteriin merkittyjen liputuspäivien ulkopuolella.
Yhdenvertaisuuslain mukaan kaikkien valtion ja kuntien viranomaisten tulee laatia yhdenvertaisuussuunnitelma siinä laajuudessa kuin kunkin viranomaisen toiminnan luonne sitä vaatii. Toimenpiteet yhdenvertaisuuden edistämiseksi palveluissa ja toiminnassa on erityisen tärkeää oppilaitoksissa ja kouluissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa. Yhdenvertaisuussuunnittelu tukee hyvää hallintoa sekä henkilöstön ja palveluiden kehittämistä. Kittilän kunnassa ei ole toistaiseksi hyväksytty yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
Tasa-arvon edistämiseen velvoittaa Suomessa tasa-arvolaki eli laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986). Tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä sen toteuttamiseksi parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.
Tasa-arvolaki sisältää syrjintää ja tasa-arvon edistämistä koskevia säännöksiä sekä säännöksiä lain valvonnasta ja seuraamuksista. Tasa-arvolaissa kielletään syrjintä sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Kiellettyä on sekä välitön että välillinen sukupuolisyrjintä samoin kuin seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä.
Yhdenvertaisuussuunnitelman valmistelun yhteydessä tulee kuulla kuntalaisia. Yhdenvertaisuussuunnitelmassa voidaan nostaa esille useita erilaisia toimenpiteitä, joilla yhdenvertaisuutta voitaisiin lisätä.
Kunnanjohtaja:
1) Kunnanhallitus merkitsee edellä olevan vastauksen tiedoksi valtuustoaloitteeseen ja päättää, että kunta noudattaa sisäministeriön liputusohjeita ja että kunnan lipputangoissa käytetään yhdenvertaisuuden ja tasavertaisuuden varmistamiseksi virallisina liputuspäivinä tai muina sisäministeriön suosittelemina liputuspäivinä Suomen tai EU:n lippua ja mahdollisten ulkomaisten vierailujen yhteydessä kyseisen maan virallista lippua.
2) Hallintotoimi valmistelee yhteistyössä teknisen toimen ja Kideven kanssa Kittilän kunnan lipun ja viirin käyttöohjeet kunnan omistamissa kiinteistöissä ja kunnan lipun ja viirin hankinnan.
3) Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Kunnanhallituksen jäsen Saana Veltheim esitti, että lisätään esitykseen, että Kittilän kunta laatii vuoden 2023 aikana yhdenvertaisuussuunnitelman ja toteuttaa Pride-liputuksen. Jäsen Esa Ylläsjärvi kannatti Veltheimin esitystä.
Puheenjohtaja Salonen totesi, että on tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:
Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä, äänestävät 'jaa'.
Ne, jotka kannattavat Veltheimin esitystä, äänestävät 'ei'.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin viisi (5) jaa-ääntä ja kolme (3) ei-ääntä ja yksi(1) oli poissa. Jaa -ääniä antoivat Pirkko Jauhojärvi, Tarmo Salonen, Akseli Erkkilä, Sirkka Hangasvaara ja Aila Moksi. Ei-ääniä antoivat Paula Nevalainen, Saana Veltheim ja Esa Ylläsjärvi. Poissa oli Kai Jussila.
Puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan esitys tuli kokouksen päätökseksi.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 15.12.2022 § 115
Päätös:
Valtuutettu Saana Veltheim esitti lisäyksenä kunnanjohtajan päätösesitykseen, että Kittilän kunta laatii vuoden 2023 aikana yhdenvertaisuussuunnitelman ja osana yhdenvertaisuussuunnitelmaa toteuttaa Pride -liputuksen suunnitelmassa päätettävällä tavalla.
Valtuutetut Marita Toivanen, Paula Nevalainen, Tuomas Similä, Inkeri Yritys ja Esa Ylläsjärvi kannattivat Veltheimin esitystä.
Puheenjohtaja Junttila-Vitikka totesi, että on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys joten on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:
Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät 'jaa'.
Ne, jotka kannattavat Veltheimin esitystä äänestävät 'ei'.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin seitsemän (7) jaa-ääntä ja kahdeksantoista (18) ei-ääntä. Tyhjiä oli kaksi (2).
Jaa-ääniä antoivat: Akseli Erkkilä, Pirjo Junttila-Vitikka, Jussi Mäkitalo, Mikko Lompolo, Aila Moksi, Oula Vuolli ja Tarmo Salonen. Ei-ääniä antoivat: Sirkka Hangasvaara, Arto Hettula, Juha Hettula, Tiina Huilaja, Kai Jussila, Ville Jokela, Maija Linnala, Outi Marttila, Paula Nevalainen, Jouko Nikkinen, Antti Pekkala, Jukka Poti, Pekka Rajala, Tuomas Similä, Marita Toivanen, Saana Veltheim, Esa Ylläsjärvi ja Inkeri Yritys. Tyhjää äänestivät Susanna Kantola ja Mikko Rauhala.
Puheenjohtaja totesi, että Saana Veltheimin esitys tuli kokouksen päätökseksi eli Kittilän kunta laatii vuoden 2023 aikana yhdenvertaisuussuunnitelman ja osana yhdenvertaisuussuunnitelmaa toteuttaa Pride -liputuksen suunnitelmassa päätettävällä tavalla.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |