Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 101

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 440

08.11.2022

Kunnanvaltuusto

§ 101

14.11.2022

 

Talouden toteutuma 1-9/2022

 

250/02.02/2021

 

Khall 08.11.2022 § 440

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön (8 luku, 66 §) mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista neljännesvuosittain ja toimielimet raportoivat talousarvion toteutumisesta valtuustolle puolivuosittain. Valtakunnallisten säädösten ja ohjeistusten mukaan kunta voi itse määritellä, missä muodossa ja kuinka usein talousarvion toteutumisesta kunnan toimielimille raportoidaan. Suositus on, että neljännesvuosikatsaustiedot viedään tiedoksi myös valtuustolle eikä pelkästään puolivuosikatsaukset.

 

Talousosasto on tuottanut liitteenä olevat laskelmat talousarvion toteutumisesta tammi-syyskuun 2022 ajalta. Laskelmissa on tarkasteltu talousarvion toteutumista tuotto- ja kululajeittain sekä hallintokunnittain. Niissä on huomioitu ulkoiset erät, ei kunnan sisäisiä tuottoja ja kuluja. Käyttöprosentin tulisi olla n. 75 % syyskuun lopussa jos kulut tai tuotot toteutuvat tasaisella tahdilla.

 

Talouden toteutuma suhteessa talousarvioon

 

Toimintatuotot

 

Kunnan toimintatuottojen toteutuma on 74 %.

 

Rakennusvalvonta- ja tarkastusmaksujen toteutuma on jo 127 % (n. 553.000 euroa) ja tonttien myynnin 109 % (n.869.000 euroa).

 

Maakäyttösopimusten mukaisten maksujen tuloutukset tehdään vasta vuoden vaihteessa kirjanpitoon. Työllistämistuet tilittyvät viiveellä kunnalle. Loppuvuoden toimintatuottoja tulee kasvattamaan valtiolta saatava koronakuluihin liittyvä valtionavustus, jonka tarkkaa määrää ei pystytä vielä arvioimaan Kittilän kunnan osalta.

 

Toimintakulut

 

Toimintakuluissa toteutumaprosentit ovat seuraavat:

 

Henkilöstökulut 75 %

 

Palvelujen ostot 66 %

 

Aineet ja tarvikkeet 78 %

 

Avustukset 77 %

 

Muut toimintakulut 77 %.

 

Koronaepidemiaan liittyviä kustannuksia on kirjattu noin 379.000 euroa (ilman henkilöstökuluja). Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat alle viime vuoden ja vuoden 2020 tason tammi-syyskuun ajalta.

 

Verotulot

 

Verotulojen toteutuma on 84 %.

 

Kunnan tuloverot 77 %

 

Yhteisöverot 160 %

 

Kiinteistöverot 76 %

 

Yhteisöveroja on tilitetty kunnalle 4,3 milj.euroa, mikä on selvästi ennakoitua tilitysvauhtia suurempi määrä ja ylittää kuluvan vuoden talousarvion määrän (2,7 milj.euroa). Verohallinnon tietojen mukaan alkuvuonna tilitettiin vuoteen 2022 liittyviä lisäennakoita.

 

Valtionosuudet

 

Valtionosuuksien toteutuma on 75 %.

 

Rahoitustuotot ja kulut

 

Rahoitustuottojen osalta toteutuma on 100 % eli n. 2,5 milj.euroa.

 

Korkokuluissa toteutuma on 21 %. Alhainen toteutuma selittyy sillä, ettei uusia lainoja ole jouduttu nostamaan talousarvion laadinnan yhteydessä suunniteltuja määriä.

 

Vuosikate, poistot ja tilikauden ylijäämä

 

Vuosikate on 9,6 milj.euroa, toteuma 180 %.

 

Poistojen määrä on 2,3 milj.euroa, toteuma 77 %.

 

Tilikauden ylijäämä tammi-syyskuussa on 7.646.620,19 euroa.

 

Vertailu edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

 

Toimintatuotot ovat n. 6,6 milj.euroa eli 16 % korkeammat (0,9 milj.euroa) tammi-syyskuuhun 2021 verrattuna. Kasvu on aiheutunut rakennusvalvonta- ja tarkastusmaksuista, tonttien myyntituloista sekä sosiaali- ja terveystoimen maksutuotoista.

 

Toimintakulut ovat 0,4 milj.euroa enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla. Henkilöstökulut ovat kasvaneet n. 1,0 milj.euroa ja palvelujen ostot pienentyneet n. 1,4 milj.euroa vastaavaan jaksoon verrattuna.

 

Toimintakate on 0,6 miljoonaa euroa parempi kuin tammi-syyskuussa 2021.

 

Verotuloja on kertynyt noin 2,8 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla ja valtionosuuksia 1,3 milj.euroa enemmän. Verotulojen kasvusta pääosa muodostuu yhteisöveron (1,5 milj.euroa) kasvusta.

 

Rahoitustuottoja on kertynyt 1,2 milj.euroa enemmän kuin tammi-syyskuussa 2021.

 

Vuosikate on 5,8 miljoonaa euroa korkeampi kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla.

 

Investointien toteutuma ja lainojen määrä

 

Investointimenojen toteutuma ajalta 1.1.- 30.9.2022 on n. 2,3 milj. euroa. Olennaisimmat investoinnit ajanjaksolla liittyivät Levin liikenneväyliin (0,9 milj.euroa), Kirkonkylän katuihin (0,3 milj.euroa) sekä kunnan rahoitusosuuteen Köngäs-Hanhimaa-tiehankkeesta (0,3 milj.euroa).

 

Kunnan lainamäärä oli syyskuun lopussa 7,0 miljoonaa euroa eli 1.082 euroa asukasta kohden.

 

Tuloslaskelmat lautakunnittain ja kunta yhteensä sekä erittely investoinneista liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi talousarvion toteutuman ajalta 1.1.-30.9.2022 ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 14.11.2022 § 101

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa