Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Keskusvaalilautakunta

§ 29

30.05.2022

Kunnanhallitus

§ 201

07.06.2022

Kunnanvaltuusto

§ 48

20.06.2022

 

Varavaltuutettujen määrääminen Keskustalle

 

317/00.00.00/2020

 

Kvaalilk 30.05.2022 § 29

 

 

Kuntalain 17 §:n 1 mom mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi (2).

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä päätettävä uusista varavaltuutetuista kuntalain 17 §:n mukaisesti. Varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas.

 

Keskustan 9. varavaltuutettu Tuula Koivuniemi on muuttanut pois paikkakunnalta 1.3.2022.

 

Keskustan 7. varavaltuutettu Matti Pääkkölä on kuollut.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtajalta on tullut 10.5.2022 pyyntö määrätä Keskustalle uusia varavaltuutettuja.

 

Keskustalla on 9. varavaltuutettua.

Tilalle nousevat varavaltuutetut ovat järjestyksessä 8. ja 9.

 

Keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja:

Keskusvaalilautakunta määrää Keskustan

 

8. varavaltuutetuksi Markku Mäkitalon ja

9. varavaltuutetuksi Veli-Matti Junnolan

 

Keskustan varavaltuutettujen järjestys muutosten jälkeen:

 

1. Jokela Ville

2. Palosaari Raija

3. Mäntymaa Vuokko

4. Korva Merja

5. Jauhojärvi Pirkko

6. Toivola Juha

7. Kyrö Reijo

8. Mäkitalo Markku

9. Junnola Veli-Matti

 

Keskusvaalilautakunnan päätös lähetetään kunnanhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 07.06.2022 § 201

 

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee keskusvaalilautakunnan päätöksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 20.06.2022 § 48

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa