Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 26

27.04.2022

 

Vastaavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen

 

154/01.01.01/2022

 

Sotelk 27.04.2022 § 26

 

(Lisätietoja: vs. perusturvajohtaja, puh. 040 847 6526)

Vastaavan sosiaalityöntekijän virka tulee avoimeksi nykyisen viranhaltijan irtisanouduttua ko. tehtävästä.

 

Vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävät on määritelty hallintosäännön 34 §:ssä.

 

Hallintosäännön 44 §:n mukaan:

 

Viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä toimielin tai viranhaltija. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.

 

Lisäksi palvelussuhteeseen ottamista koskevasta päätös-toimivallasta on määrätty seuraavasti:

 

45 § Palvelussuhteeseen ottaminen/päätösvalta henkilöstövalinnoissa

 

Henkilöstövalinnat

1. Kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan, hallintojohtajan, elinkeinojohtajan, controllerin, perusturvajohtajan, sivistystoimenjohtajan ja teknisen johtajan valinnasta. 2. Kunnanhallitus päättää terveyskeskuksen johtavan lääkärin, rakennustarkastajan, hoivapalvelupäällikön, varhaiskasvatuspäällikön, vapaan sivistystyön Sivu 37 / 74 lautakunnan esityksestä Revontuli-Opiston rehtorin valinnasta, kulttuurisihteerin, liikuntasihteerin, kirjastotoimenjohtajan, nuorisosihteerin, ympäristösihteerin sekä muiden kuin 1. kohdassa mainittujen hallinto-osaston ja talousosaston viranhaltijoiden valinnasta. 3. Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää muiden kuin 1. ja 2. kohdassa mainittujen sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden valinnasta.

 

Hallintosäännön mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta julistaa vastaavan sosiaalityöntekijän viran haettavaksi ja ko. viranhaltijan valinnasta päättää sosiaali- ja terveyslautakunta. Virkaan valitun toivotaan aloittavan työssä 1.8.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 § ja 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys.

 

Vastaavan sosiaalityöntekijän virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana.

 

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä huumausainetestitulos. Huumausainetesti tehdään työhöntulotarkastuksen yhteydessä työterveyshuollossa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Kittilän kunta on savuton työpaikka.

 

Kittilä on tehnyt kuntalain 53 §:n mukaisen sopimuksen Tunturi-Lapin kuntien eli Enontekiön, Kolarin ja Muonion sekä Pellon kunnan kanssa lastenvalvojan palvelujen tuottamisesta palkkaamalla kuntien yhteinen viranhaltija ko. tehtävään.

Sopimuksen mukaan Kittilän kunnan vastaava sosiaalityöntekijä toimii em. kuntien yhteisen lastenvalvojan hallinnollisena esimiehenä.

 

Hakuilmoitus julkaistaan kunnan avoimet työpaikat www-sivujen ja työvoimahallinnon sivuston ohella Kuntarekryn sivuilla.

 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan ja tehtäväkohtainen palkka on 4141,00 euroa/kk.

 

Vastaavan sosiaalityöntekijän virkaa voi hakea lähettämällä hakemuksen kuntarekryn kautta hakulomakkeella 23.5.2022 klo 15.00 mennessä. Hakemuksiin tulee liittää CV. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta valitsee haastatteluun kutsuttavat kokouksessaan 25.5.2022 sekä nimeää rekrytointiprosessia varten 25.5.2022 kokouksessaan haastatteluryhmän.

Vastaavan sosiaalityöntekijän viran hakuilmoitus lisäselvityksenä.

 

Vs. perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

1) julistaa vastaavan sosiaalityöntekijän viran haettavaksi ajalle 28.4.-23.5.2022. Viran hakuaika päättyy maanantaina 23.5.2022 klo 15.00.

2) että vastaavan sosiaalityöntekijän virassa on kuuden kuukauden koeaika.

 

Päätös:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti palauttaa asian jatkovalmisteluun.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa