Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 141

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 549

03.12.2021

Kunnanvaltuusto

§ 141

13.12.2021

 

Kunnanhallituksen ja valtuuston kokoukset kevätkaudella 2022

 

Khall 03.12.2021 § 549

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Hallintosäännön 136 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Kunnanhallituksen kokoukset pidetään tiistaisin klo 12.00 ja kunnanvaltuuston kokoukset maanantaisin klo 14.00. Kokouspaikkana on pääsääntöisesti Kittilän kunnanviraston kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kokoushuoneet osoitteessa Valtatie 15, Kittilä. Puheenjohtajalla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa aikataulua.

 

Lautakuntia pyydetään huomioimaan omat aikataulunsa siten, että ne sovitetaan kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikoihin ja asiat saadaan käsiteltyä viivytyksettä.

 

Kevään 2022 kunnanhallituksen ja valtuuston kokousajat ovat seuraavat (talvilomaviikko 7.-13.3.2022):

 

18.1. Kunnanhallitus

1.2. Kunnanhallitus

15.2. Kunnanhallitus

28.2. Kunnanvaltuusto

1.3. Kunnanhallitus

15.3. Kunnanhallitus

29.3. Kunnanhallitus

11.4. Kunnanvaltuusto

12.4. Kunnanhallitus

26.4. Kunnanhallitus

10.5. Kunnanhallitus

16.5. Kunnanvaltuusto

24.5. Kunnanhallitus

7.6. Kunnanhallitus

20.6. Kunnanvaltuusto

21.6. Kunnanhallitus

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan päättämät kokousajat ja esittää kevään 2022 kokousajat tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 13.12.2021 § 141

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa