Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 10.11.2021/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 37

27.10.2021

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 40

10.11.2021

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvio vuodelle 2022 ja taloussuunnitelma vuosille 2022 - 2024

 

250/02.02/2021

 

Sotelk 27.10.2021 § 37

 

 

(Lisätietoja: sote-asiantuntija Sirkka-Liisa Olli, vs. perusturvajohtaja Tiina Huilaja, johtava lääkäri Heidi Tanninen, vs. hoivapalvelupäällikkö Anja Keskitalo, vastaava sosiaalityöntekijä Anri Tiri, kirjanpitäjä Jaana Ylitepsa)

Kittilän kunnan hallintosäännön 64 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet.

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on myös hyväksyttävä taloussuunnitelma suunnittelukaudeksi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma on kuntastrategian toteuttamisen ja seurannan keskeinen väline. Sosiaali- ja terveyslautakunta vastaa kunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta toimialaa säätelevän lainsäädännön mukaisesti. Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioesityksen 2022 ja taloussuunnitelman 2023-2024 laadinnan lähtökohtana ovat kuntastrategia, vuoden 2020 tilinpäätös, vuoden 2021 ennuste sekä kunnanhallituksen hyväksymät suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy maakunnan laajuiselle Lapin hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, joten Kittilän kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan osalta kyseessä on viimeinen kunnan vastuulla oleva varsinainen talousarvioesitys ja taloussuunnitelmavuosien osalta esitys on viitteellinen järjestämisvastuun siirtyessä kesken suunnittelukauden Lapin hyvinvointialueelle.

Talousarvioesityksen valmistelussa on huomioitu kuntalaisten palvelutarpeet ja lainsäädännön vaatimukset sekä palveluiden kehittämisessä kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet; parempaa laatua ja vaikuttavuutta, toimivat ja yhteen sovitetut palvelut, yhdenvertaisuus palveluiden saatavuudessa, painotus ennakoivaan ja ehkäisevään työhön sekä tasapainoinen talous. Erityisenä painopisteenä viimeisessä Kittilän kunnan järjestämisvastuulla olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon talousarvioesityksessä on lähellä kuntalaisia olevien peruspalveluiden vahvistaminen huomioiden erityisesti ikääntyvien kuntalaisten erityistarpeet . Talousarvioesityksen painotuksilla varmistetaan kokonaisuudessaan peruspalveluiden saatavuutta, saavutettavuutta ja laatua kuntalaisille.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioehdotuksen teksti- ja numero-osat ovat esityslistan ja pöytäkirjan liitteinä.

 

Vs. perusturvajohtaja;

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi sosiaali- ja terveystoimen talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023 - 2024.

 

Päätös:

Veli-Matti Junnola esitti vs. perusturvajohtajan esityksestä poiketen, että sosiaali- ja terveyslautakunta jättää §:n 37 valmisteluun. Pyydetään operatiiviseltä henkilökunnalta lausuntoa terveyskeskuksen vuodepaikkojen vähentämiseksi 30:stä 20:een.

 

Milja Nikka kannatti Veli-Matti Junnolan tekemää esitystä.

 

Arto Hettula esitti vs. perusturvajohtajasta esityksestä poiketen, että säilytetään vuodeosasto 30 paikkaisena, mutta kehitämme muita oheispalveluja vuodeosastolle. Esimerkiksi kuntoutus toimintaa jotta kuntoutusta voisi suorittaa Kittilässä eikä kaikkea tarvi ostaa muilta toimioilta.

 

Arto Hettulan esitystä ei kannatettu.

 

Puheenjohtaja teki seuraavaan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

 

Ne, jotka ovat käsittelyn pohjana olevan vs. perusturvajohtajan esityksen kannalla, äänestävät "kyllä" ja ne, jotka ovat Veli-Matti Junnolan esityksen kannalla, äänestävät "ei".

 

Suoritetussa äänestyksessä "kyllä"-ääniä annettiin neljä (4), "ei"-ääniä viisi (5).

 

Merkittiin, että "kyllä" ääniä antoivat Heli Kurt, Leena Vanhatalo, Reijo Paasirova ja Mikko Saarela ja "ei" ääniä antoivat Veli-Matti Junnola, Juha Hettula, Arto Hettula, Pirjo Junttila-Vitikka ja Milja Nikka.

 

Äänin 4 - 5 Veli-Matti Junnolan esitys tuli päätökseksi.

_______________

 

 

 

Sotelk 10.11.2021 § 40

 

Liitetiedostona pyydetty lausunto terveyskeskuksen operatiiviseltä henkilökunnalta vuodepaikkojen vähentämiseksi 30:stä 20:een.

 

Vs.perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi sosiaali- ja terveystoimen talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023 - 2024.

 

 

 

Päätös:

Puheenjohtaja Reijo Paasirova esitti vs. perusturvajohtajan esityksestä poiketen seuraavaa:

Vuodeosaston lausunto 3.11.2021 antaa aika lohduttoman kuvan siitä, miten henkilökunta kokee heidän mielipiteittensä huomiomisen, kun suunnitellaan uutta toimintaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta vaatii, että vuodeosaston toiminnasta vastaavat tahot ryhtyvät pikaisesti korjaamaan tilanteen, niin että vuodeosastolla työskentelevät ammattiryhmät otetaan vakavasti mukaan suunnitteluun.

Näyttää siltä, että on ennenaikaista vähentää vuodepaikkojen lukumäärää suunnitellun mukaisesti. Esitän, että paikkamäärää vähennetään tässä vaiheessa 24 paikkaan. Tämä siksi, koska ns. pitkäaikaispaikat ovat jo poistuneet vuodeosastolta. Vuodeosastolle jää 24 akuuttipaikkaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuodeosastolta siirretään puolet siitä henkilökunnasta, mitä oli suunniteltu kotisairaalatoimintaan. Tämän lisäksi esitetään, että täytetään ne virat, jotka ovat olleet täyttämättä ja nämä sijoitetaan kotisairaala-, kotisairaanhoitoon ja kotipalveluun.

Mikäli vuodeosasto toimii vajaakapasiteetilla, niin henkilökuntaa tulee voida siirtää tilapäisesti muihin terveyskeskuksen yksiköihin. Tästä tulee tehdä selkeä suunnitelma yhteistyössä ammattiryhmien ja ammattiosastojen kanssa.

Kaikista muutoksista tulee neuvotella henkilöstöryhmien ja ammattiosastojen kanssa.

 

Jäsen Heli Kurt kannatti Reijo Paasirovan tekemää esitystä.

 

Jäsen Veli-Matti Junnola esitti vs. perusturvajohtajan esityksestä poiketen, että täyttämättä olevien virkojen siirtoa kotisairaanhoitoon vuodeosastolta 2kpl, jolloin vuodeosasto vähenee 28+2 paikkaiseksi.

 

200 €/kk lisäystä omaishoitajille vaativuuden mukaisesti.

 

1 fysioterapeutin palkkaaminen lisätään fysioterapeutinryhmään.

 

Vuonna 2023 soten siirryttyä alueellisesti hoidettavaksi Rovaniemeltä ei ole syytä sekoittaa hoitohenkilökunnan erinomaista motivaatiota ennen tulevia suuria muutoksia.

Muut vs. perusturvajohtajan esitykset henkilöiden lisäyksistä ovat kannatettavia, paitsi tämä esittämäni vuodeosaston henkilöstömuutos.

 

Jäsen Milja Nikka kannatti Veli-Matti Junnolan tekemää esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty vs. perusturvajohtajan esityksestä kaksi (2) poikkeavaa kannatettua esitys, joten asia on ratkaistava äänestämällä.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen:

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty vs. perusturvajohtajan esityksestä kaksi (2) poikkeavaa kannatettu esitys, joten asia on ratkaistava äänestämällä.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen:

Ne, jotka ovat Reijo Paasirovan esityksen kannalla äänestävät "jaa" ja ne jotka ovat Veli-Matti Junnolan esityksen kannalla äänestävät "ei".

 

Merkittiin, että "jaa" ääniä antoivat Reijo Paasirova, Heli Kurt, Pirjo Junttila-Vitikka, Leena Vanhatalo ja Mikko Saarela.

"Ei" ääniä antoivat Veli-Matti Junnola, Milja Nikka, Sirkka Hanhivaara ja Arto Hettula.

 

Äänin 5-4 Reijo Paasirovan esitys voitti äänestyksen.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen Reijo Paasirovan ja vs. perusturvajohtajan kesken:

 

Ne, jotka ovat vs. perusturvajohtajan esityksen kannalla äänestävät "jaa" ja ne jotka ovat Reijo Paasirovan esityksen kannalla äänestävät "ei".

"Ei" ääniä antoivat Reijo Paasirova, Heli Kurt, Arto Hettula, Mikko Saarela, Leena Vanhatalo, Pirjo Junttila-Vitikka.

 

Tyhjää äänesti Veli-Matti Junnola, Milja Nikka, Sirkka Hanhivaara

 

Äänin 6-0 Reijo Paasirovan esitys voitti äänestyksen, kolme äänesti tyhjää.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi sosiaali- ja terveystoimen talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023 - 2024 Reijo Paasirovan esityksen mukaisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa