Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 105

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 379

31.08.2021

Kunnanvaltuusto

§ 105

20.09.2021

 

Talouden toteutuma 1-6/2021

 

77/02.02/2020

 

Khall 31.08.2021 § 379

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön (8 luku, 66 §) mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista neljännesvuosittain ja toimielimet raportoivat talousarvion toteutumisesta valtuustolle puolivuosittain. Valtakunnallisten säädösten ja ohjeistusten mukaan kunta voi itse määritellä, missä muodossa ja kuinka usein talousarvion toteutumisesta kunnan toimielimille raportoidaan. Suositus on, että neljännesvuosikatsaustiedot viedään tiedoksi myös valtuustolle eikä pelkästään puolivuosikatsaukset.

 

Talousosasto on tuottanut liitteenä olevat laskelmat talousarvion toteutumisesta tammi-kesäkuun 2021 ajalta. Laskelmissa on tarkasteltu talousarvion toteutumista tuotto- ja kululajeittain sekä hallintokunnittain. Niissä on huomioitu ulkoiset erät, ei kunnan kunnan sisäisiä tuottoja ja kuluja. Käyttöprosentin tulisi olla n. 50 % kesäkuun lopussa jos kulut tai tuotot toteutuvat tasaisella tahdilla.

 

Talouden toteutuma suhteessa talousarvioon

 

Kunnan toimintatuottojen toteutuma on 45 %. Sosiaali-ja terveystoimessa ennustetaan tuottojen kokonaisuudessaan ylittävän suunnitellun kuluvana vuonna n. 350.000 eurolla kun otetaan huomioon loppuvuodesta tiliytyvät Valtiokonttorin korvaukset rintamaveteraanien palveluista sekä heinäkuussa voimaan tulleen asiakasmaksulain muutokset. Rakennus-ja ympäristölautakunnan alueen toimintatuottojen toteutuma on jo 82 % (328 teur) ja toteuma on kertynyt lähinnä rakennusvalvonta- ja tarkastusmaksuista.

Tonttien myyntitulojen toteutuma on 26 %.

Maakäyttösopimusten mukaisten maksujen tuloutukset tehdään vasta vuoden vaihteessa kirjanpitoon, mikä vaikuttaa toteutumaprosenttiin kesäkuun lopun tilanteessa alentavasti.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutos 1.8.2021 alentaa toimintatuottoja, koska maksujen perusteena olevia tulorajoja korotetaan 31 %. Kittilässä tämän vaikutus on arviolta 29.000 euroa kuluvana vuonna.

 

Toimintakuluissa toteutumaprosentit ovat seuraavat:

 

Henkilöstökulut 51 %

Palvelujen ostot 54 %

Aineet ja tarvikkeet 46 %

Avustukset 53 %

Muut toimintakulut 48 %.

 

Sosiaali- ja terveystoimen osalta palveluiden ostojen talousarvion 2021 ylitysennuste on kokonaisuudessaan noin 2 - 2.5 milj.euroa.Ylitys kohdentuu erityisesti erikoissairaanhoitoon, jonka menokehitys on jatkunut saman suuntaisena alkuvuoden 2021 kuin loppuvuodesta 2020. Muita ostopalveluita on ollut välttämätöntä käyttää myös mm. koronapandemiaan liittyvissä toimenpiteissä sekä sellaisissa palveluissa (mm. psykologipalvelut), joiden saatavuutta ei muutoin ole voitu varmistaa. Loppuvuoden osalta muiden ostopalveluiden kuin erikoissairaanhoidon osalta palveluiden käytön ennustetaan vähenevän mm. onnistuneiden rekrytointien sekä toimintamalleihin liittyvien muutosten kautta. Sosiaali- ja terveystoimen menoja tulee loppuvuodesta kasvattamaan myös asiakasmaksulain 1.7. tapahtunut muutos, jonka seurauksena palveluasumisen piirissä olevien henkilöiden ravintopäivä tuli maksettavaksi kunnasta, kun sen aiemmin maksoi asiakas itse. Muutoksen vaikutus on noin 350.000 euron tasoa puolivuotisena.

 

Koronavirukseen suoraan liittyvät lisäkustannukset vuoden 2021 aikana ovat kohdentuneet palveluiden ja tarvikkeiden ostoihin ollen seurantajaksolla 1-6/2021 noin 290.000 euroa. Lopullisen tason ennustetaan olevan vuonna 2021 n. 600-700.000 euroa, budjettivarauksen ollessa 237.000 euroa. Koronavirukseen liittyvät suorat kustannukset tulevat täten ylittämään talousarvion n. 400.000 eurolla. Henkilöstövaikutusten kokonaisarvio tehdään osana tilinpäätöstä. Valtion korvauksen lopullinen kattavuus niin oman toiminnan kuin erikoissairaanhoidon lisäkustannuksista oli vielä talousarvion suunnitteluvaiheessa auki ja on sitä edelleen korvausasiaan liittyvän lakiluonnoksen ollessa lausuntokierroksella elokuun aikana.

 

Työmarkkinatukeen liittyvä kunnan maksuvasteella oleva kuntaosuus sisältyy sosiaali- ja terveystoimen menoihin ja on ylittymässä kuluvana vuonna noin 100.000 eurolla. Ylitys johtuu koronasta johtuvasta yrittäjien määrän kasvusta työmarkkinatuen saajina. (Tarkemmat analyysit sosiaali-ja terveystoimen talousarvion toteutumasta ja kuluvan vuoden ennusteesta sosiaali-ja terveyslautakunnan 1.9.2021 kokouksen esityslistalla.)

 

Oppivelvollisuuden pidentämisen kustannusvaikutukset selvitetään. Ne valtio on luvannut korvata kunnille, mutta oletus on, ettei korvauksia saada täysimääräisinä.

 

Verotulojen toteutuma on 48 %.

 

Kiinteistöverojen tilityksissä on tammi-kesäkuun luvuissa n. 756 teur viime vuodelta siirtynyttä. Syynä on se, että kiinteistöverotuksessa on siirrytty verotuksen joustavaan valmistumiseen. Jatkossakin osa kiinteistöveroista tulee tilittymään aina seuraavan tilivuoden alkupuolella.Kiinteistöveroista pääosa tilittyy vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Yhteisöverotuloja on kertynyt ajanjaksolla jo 2,1 miljoona euroa ja niiden osalta toteutuma on jo 89 %.

 

Valtionosuuksien toteutuma on 50 %.

Rahoitustuottojen toteutuma on 108 %. Ylitystä selittää se, että Ounastähti kehittämiskuntayhtymän osalta toteutunut ylijäämän tuloutus oli 956.655 euroa kun taas talousarvioon oli sisällytetty 96.705 euroa pienempi summa.

 

Korkokuluissa toteutuma on 18 %.Lyhytaikaisissa kuntatodistuksissa korko on negatiivinen eikä pitkäaikaista uutta lainaa ole vielä jouduttu ottamaan.

 

Vuosikate on 452.033,52 euroa, toteuma 13 %. Vuosikate nousee selvästi kun kiinteistöverotulot tilittyvät pääosin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

 

Poistojen määrä on 1.448.415,98 euroa, toteuma 51 %.

 

Tilikauden alijäämä tammi-kesäkuussa on 846.082,66 euroa.On huomioitava, että kiinteistöverojen tilittyminen pääosin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla parantaa selvästi tilannetta loppuvuoden aikana ja ennusteiden mukaan talousarvion mukainen 882.060 euron suuruinen ylijäämä tultaisiin saavuttamaan.

 

Vertailu edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

 

Toimintatuotot ovat n. 8 % korkeammat tammi-kesäkuuhun 2020 verrattuna.

 

Toimintakulut ovat 6,8 % suuremmat kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Toimintakate on 1,7 miljoonaa euroa heikompi kuin tammi-kesäkuussa 2020. Vertailujaksoon verrattuna suurin euromääräinen kasvu on palvelujen ostoissa, n. 0,9 milj.euroa (+8 %), josta olennaisin osa selittyy erikoissairaanhoidon kuluilla. Henkilöstökulut ovat n. 0,8 milj.euroa suuremmat (+5,7 %) kuin vertailukaudella. Verotuloja on kertynyt 2,1 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla ja valtionosuuksia noin 37.000 euroa enemmän.

 

Vuosikate on 0,2 miljoonaa euroa korkeampi kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla.

 

Investointien toteutuma ja lainojen määrä

 

Investointien toteutuma ajalta 1.1.- 30.6.2021 on n. 1,4 miljoonaa euroa. Olennaisimmat investoinnit ajanjaksolla liittyivät Levin katujen rakentamiseen, ICT hankintoihin, Kirkonkylän tulvapenkereeseen, Köngäs-Hanhimaa tiehankkeeseen sekä uuden rakennettavan koulukeskuksen suunnitteluun.

 

Kunnan lainamäärä oli kesäkuun lopussa 13,7 miljoonaa euroa eli noin 2.131 euroa asukasta kohden. Kesäkuun lopussa kunnalla oli 4 miljoonaa euroa Kuntatodistuksilla otettua lyhytaikaista lainaa.

 

Tuloslaskelmat lautakunnittain ja kunta yhteensä sekä erittely investoinneista liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi talousarvion toteutuman ajalta 1.1.-30.6.2021 ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 20.09.2021 § 105

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa