Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.02.2021/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 60

02.02.2021

Kunnanvaltuusto

§ 25

22.02.2021

 

Jussi Mäkitalon eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 02.02.2021 § 60

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 13.12.2017 § 89 valinnut Jussi Mäkitalon keskusvaalilautakunnan jäseneksi.

 

Jussi Mäkitalo on pyytänyt eroa keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä kevään 2021 kuntavaaleihin ehdolle asettumisen vuoksi.

 

Keskusvaalilautakunnan kokoonpanosta

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä, sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kunnan toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä.

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen kelpoisuudesta

 

Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Muualla vaalilaissa on säädetty, että puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa olla kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä.

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen esteellisyydestä

 

Keskusvaalilautakunnan jäseneen ja varajäseneen sovelletaan hallintolain 27-30 §:n mukaisia esteellisyysperusteita. Mainittujen pykälien tarkoittamia "läheisiä" ovat 28 §:n mukaan

 

1) virkamiehen puoliso ja virkamiehen lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi tai virkamiehelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso;

 

2) virkamiehen vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, virkamiehensisarusten lapset ja virkamiehen entinen puoliso; sekä

 

3) virkamiehen puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä virkamiehenpuolison sisarusten lapset.

 

Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

Käytännössä siis esim. keskusvaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso on esteellinen osallistumaan ehdokasasettelusta päättämiseen puolisoaan koskevan listan osalta, ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

 

1) myöntää eron Jussi Mäkitalolle keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä;

 

2) valita keskusvaalilautakuntaan uuden jäsenen Jussi Mäkitalon tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi eli 31.5.2021 saakka.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 22.02.2021 § 25

 

Päätös:

Valtuusto päätti yksimielisesti myöntää Jussi Mäkitalolle eron keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä.

 

Valtuutettu Tarmo Salonen (PS) esitti Kari Uusiheimalaa uudeksi jäseneksi.

Päätettiin yksimielisesti valita Kari Uusiheimala Jussi Mäkitalon tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa