Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.02.2021/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koululautakunta

§ 5

22.01.2020

Kunnanhallitus

§ 40

11.02.2020

Kunnanhallitus

§ 75

16.02.2021

Kunnanvaltuusto

§ 29

22.02.2021

 

Palveluohjaajan viran perustaminen

 

31/01.01.00/2020

 

Koululk 22.01.2020 § 5

 

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Kuntalain mukaan virat perustetaan sellaista tehtävää varten, joissa käytetään julkista valtaa. Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi julkisen vallan käyttöä vain vähäisessä määrin, henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön (Kvalt 19.6.2017 § 56) 6 luku 42 §:ssä todetaan, että valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Kittilän koululautakunta on hyväksynyt koululautakunnan talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020-2021 kokouksessaan 23.10.2019 § 90 ja sivistystoimen strategian ja kehittämissuunnitelman 2019-2021 kokouksessaan 28.11.2019 § 98. Koululautakunnan edellä mainitut kokoukset ovat sisältäneet esityksen palveluohjaajan viran perustamiseksi. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2022 kokouksessaan 16.12. 2019 § 68.

 

Sivistystoimen hallinnossa on ollut valmistuneen strategian mukaan tarvetta tehtävänimikkeiden ja tehtäväkuvien päivittämiseen vastamaan nykyisen organisaation palvelutarvetta.

 

Sivistystoimessa on kaksi koulusihteerin nimikkeellä olevaa sihteeriä. Toisen koulusihteerin työnkuva on painottunut koulu- ja vapaan sivistystyön lautakunnan asioihin. Toisen koulusihteerin työnkuva on painottunut varhaiskasvatuksen asioihin. Työtehtävissä on tehtäviä, joiden hoitamiseksi toimen muuttaminen viraksi tehostaa organisaation toimintaa.

 

Lapsiperheiden etuudet ja varhaiskasvatuksen palvelut ovat monimutkaistuneet. Perheillä on tarve saada keskitetysti tietoa eri vaihtoehdoista lastensa hoidon järjestämiseksi vanhempainvapaan jälkeen. Varhaiskasvatuksen palveluohjaus opastaa perheitä lapsen varhaiskasvatusjärjestelyihin, hoitovaihtoehtoihin ja hakemiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi palveluohjaajan tehtäviin kuuluu asiakasmaksujen päättäminen koululautakunnan ohjeiden mukaisesti, laskutus ja perintä.

 

Kittilässä varhaiskasvatuspalvelut käsittävät päivä- ja vuorohoidon, esiopetuksen, tehostetun ja erityisen tuen, tilapäisen hoidon, avoimen päiväkotitoiminnan, lastensuojelun tukitoimet ja kunnan alueella toimivat yksityiset toimijat.

Palveluohjaajan esimies hyväksyy palveluohjaajan tehtävänkuvan. (liitteenä)

 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kvtes:n mukaisesti. Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

 

Nyt perustettavan palveluohjaajan viran täyttäminen tapahtuu sisäisellä siirrolla.

 

Kunnan valtuuston hyväksymä talousarvio 2020 sisältää esitettäväksi perustettavien viran palkkakustannukset.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se perustaa palveluohjaajan viran 1.5.2020 lukien.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 11.02.2020 § 40

 

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä koululautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle, että se perustaa palveluohjaajan viran 1.5.2020 lukien.

 

Päätös:

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

__________

 

Khall 16.02.2021 § 75

 

 

Kunnanhallituksen edellisen käsittelyn jälkeen asiaa on valmisteltu yhteistyössä sivistystoimen ja hallintotoimen kanssa. Kittilän kunnan hallintosäännön 6 luvun 41 § mukaan valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Sivistystoimen hallinnossa on ollut strategian mukaan tarvetta tehtävänimikkeiden ja tehtäväkuvien päivittämiseen vastaamaan nykyisen organisaation palvelutarvetta. Kittilän sivistystoimessa työjärjestelyiden myötä on tarkistettu tehtävänimikkeitä siten, että koulutoimen koulusihteeri on nyt sivistystoimen hallinnon sihteeri ja varhaiskasvatuksen koulusihteeri on vastaavasti palveluohjaaja.

 

Lapsiperheiden etuudet ja varhaiskasvatuksen palvelut ovat monimutkaistuneet. Perheillä on tarve saada keskitetysti tietoa eri vaihtoehdoista lastensa hoidon järjestämiseksi vanhempainvapaan jälkeen. Varhaiskasvatuksen palveluohjaus opastaa perheitä lapsen varhaiskasvatusjärjestelyihin, hoitovaihtoehtoihin ja hakemiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi palveluohjaajan tehtäviin kuuluu asiakasmaksujen päättäminen koululautakunnan ohjeiden mukaisesti, laskutus ja perintä.

 

Kittilässä varhaiskasvatuspalvelut käsittävät päivä- ja vuorohoidon, esiopetuksen, tehostetun ja erityisen tuen, tilapäisen hoidon, avoimen päiväkotitoiminnan, lastensuojelun tukitoimet ja kunnan alueella toimivat yksityiset toimijat.

 

Sivistystoimelta saadun selvityksen mukaan palveluohjaajan virka on välttämätöntä perustaa, jotta viran hoitoon sisällytetyt julkisen vallan tehtävät tulevat asianmukaisesti hoidettua. Kittilän kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan palveluohjaaja päättää lasten varhaiskasvatusmaksuista lautakunnan päättämien perusteiden mukaisesti.

 

Tehtävänjakoa ja työn sisältöä on pohdittu monessa varhaiskasvatuksen johtoryhmässä. Parhaillaan on menossa tarkistustyö sähköisistä prosesseista niin työntekijöiden, päiväkodin johtajien, palveluohjaajan ja varhaiskasvatuspäällikön työtehtävistä sekä asiakkaiden roolista niissä. Tavoitteena on saada selkeä työnjako, jotta perheiden palvelut hoituisivat oikea-aikaisesti ja sujuvasti, asiakas tietäisi mistä hän palvelun saa ja mitä häneltä vaaditaan jne. Sähköiset vaativat jatkuvaa kehittämistyötä organisaation sisällä.

 

Palveluohjaajan palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2696 euroa. Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

 

Kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio 2021 sisältää sivistystoimen osalta palveluohjaajan viran palkkakustannukset.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja on kutsuttu asiantuntijaksi kokoukseen selostamaan asiaa Teams-etäyhteyden kautta.

 

Oheismateriaali: Palveluohjaajan tehtäväkuva

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) esittää valtuustolle perustettavaksi palveluohjaajan virka 1.3.2021 lukien

 

2) että palveluohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto

 

3) että palveluohjaajan viran tehtäväkohtainen palkka on 2696 euroa

 

4) valtuuttaa sivistystoimen avaamaan palveluohjaajan viran julkiseen hakuun

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa §:ien 65 ja 66 jälkeen järjestyksessä kolmantena asiana.

 

Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund oli kutsuttuna paikalla kokouksessa asiantuntijana.

 

Tämän jälkeen varhaiskasvatuspäällikkö Marketta Toivola esitteli Teams -etäyhteyden kautta palveluohjaajan viran perustamiseen liittyvät perusteet.

 

Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivanen esitti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei palveluohjaajan virkaa perusteta.

Lisäksi hän esitti, että ryhdytään valmistelemaan tältä osin tarvittavat hallintosäännön muutokset ja että palveluohjaajan toimen nimike muutetaan tehtävää vastaavaksi.

 

Jäsen Raili Fagerholm kannatti Toivasen esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty vs. kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat vs.kunnanjohtajan esitystä, äänestävät 'jaa'

Ne, jotka kannattavat Marita Toivasen esitystä, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja seitsemän (7) ei-ääntä.

Jaa-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen. Ei-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Merja Korva, Vuokko Mäntymaa, Pekka Rajala, Tarmo Salonen ja Marita Toivanen.

 

Marita Toivasen esitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei palveluohjaajan virkaa perusteta.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että ryhdytään valmistelemaan tältä osin tarvittavat hallintosäännön muutokset ja että palveluohjaajan toimen nimike muutetaan tehtävää vastaavaksi.

 

Marita Toivanen poistui kokouksesta klo 13:21 tämän asian käsittelyn jälkeen ja varajäsen Oula Vuolli tuli hänen tilalleen.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajalan esityksestä pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

 

Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13:21-13:35.

__________

 

Kvalt 22.02.2021 § 29

 

Päätös:

Valtuutettu Pekka Rajala esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Valtuutettu Susanna Kantola kannatti Rajalan esitystä.

 

Valtuutettu Marita Toivanen esitti, että asian käsittelyä jatketaan ja että kunnanhallituksen esitys hyväksytään.

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että Pekka Rajala on esittänyt Susanna Kantolan kannattamana asian palauttamista valmisteluun, joten asiasta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät 'jaa'.

Ne, jotka kannattavat asian palautusta valmisteluun, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kuusi (6) jaa-ääntä, kaksikymmentä (20) ei-ääntä ja yksi (1) oli poissa.

Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Sakari Kautto, Merja Korva, Aki Nevalainen ja Marita Toivanen. Ei-ääniä antoivat Tiina Huilaja, Heli Kurt, Susanna Kantola, Milja Nikka, Esa Ylläsjärvi, Tuula Mertaniemi, Markku Mäkitalo, Sirkka Hangasvaara, Paula Nevalainen, Ahti Ovaskainen, Outi Marttila, Jukka Poti, Pekka Rajala, Tapani Rantajääskö, Ville Jokela, Jukka Salmi, Tarmo Salonen, Juha Toivola, Leena Vanhatalo ja Inkeri Yritys. Poissa oli Antti Pekkala.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 20 - 6 (1 poissa) valtuusto on päättänyt, että asia palautetaan valmisteluun.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa