RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.08.2020/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 70 |
25.02.2020 |
Tekninen lautakunta |
§ 74 |
17.06.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 256 |
22.06.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 82 |
31.08.2020 |
Vasemmistoliiton Kittilän valtuustoryhmän valtuustoaloite jätehuoltomääräysten muuttamista koskevan tiedustelun tekemiseksi Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapecolle
49/11.03.02/2020
Khall 25.02.2020 § 70
Varavaltuutettu Jukka Ylisuvanto jätti valtuuston kokouksessa 3.2.2020 Vasemmistoliiton Kittilän valtuustoryhmän puolesta valtuustoaloitteen otsikolla "Kittilän kunnan tiedustelu Lapecolle". Tiedustelu liittyy jätehuoltomääräyksien muuttamiseen siten, että tuottajavastuun aiheuttamat muutokset kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysväleissä huomioitaisiin.
Aloitteessa todetaan:
"Päivittäistavarakaupoille on asetettu kaupan pakkausten suhteen tuottajavastuu eli kaupan on otettava vastaan kaikki ne pakkaukset, missä elintarvikkeita ja muita päivittäistavaroita myydään. Kittilässä tästä toiminnasta vastaa Rinki Oy:n keräyspiste S-Marketin paikoitusalueen vieressä. Kuntalaiset näyttävät erittäin aktiivisesti palauttavan pakkauksia tähän pisteeseen ja he ovat siten hyviä esimerkkejä jätteiden hyödyntämisprosessissa. Tästä aktiivisuudesta on luonnollisena seurauksena, etteivät heidän omat kiinteistökohtaiset jäteastiansa täyty enää samalla tavoin kuin aikaisemmin.
Lapeco ei jätehuoltomääräyksissään ole kuitenkaan millään tavoin huomioinut muuttunutta tilannetta. Jäteastioiden tyhjennysvälit on säilytetty ennallaan, olipa astioissa jätteitä tai ei. Jäteautot käyvät tyhjentämässä puolityhjiä jäteastioita ja aiheuttavat toiminnallaan täysin tarpeetonta liikennettä ja lisäävät ilmastopäästöjä.
Milloin Lapeco muuttaa jätehuoltomääräyksiään siten, että tuottajavastuun aiheuttamat muutokset kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysväleissä huomioidaan? Voidaanko päästä samaan tilanteeseen, mikä naapurikunnassa Kolarissa on mahdollista, että jäteastian tyhjennykset voivat tapahtua myös asukkaiden omien ilmoitusten perusteella?"
Kunnanjohtaja:
Tekninen lautakunta valmistelee asian. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Teknlk 17.06.2020 § 74
Tekninen osasto on pyytänyt Lapecolta valtuustoaloitteesta lausunnon. Lapeco on lausunut asiasta seuraavaa:
" Lapin jätehuollon kuntayhtymässä on aloitettu uusien jätehuoltomääräysten ja jätemaksutaksan valmistelu vuonna 2020 valmistuvan jätelain mukaisiksi.
Ympäristöministeriö asetti vuonna 2019 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen tarvittavien lainsäädäntömuutosten keskeisistä linjauksista EU:n jäte-, pakkausjäte-, kaatopaikka-, romuajoneuvo-, sähkölaiteromu-, paristo- ja akkudirektiiviin tehtyjen muutosten täytäntöönpanemiseksi. Työryhmän tehtävänä oli mm. ehdottaa tarvittavat ohjauskeinot, joiden avulla voidaan parhaiten saavuttaa direktiivimuutoksissa asetetut uudet yhdyskuntajätteiden ja pakkausjätteiden kierrätystavoitteet.
Työryhmän mietintö annettiin syyskuussa 2019. Hallituksen esitystä jätelaiksi odotetaan yhä, vaikka uuden lainsäädännön oli tarkoitus astua voimaan jo kesällä 2020. Tämän hetkisen tiedon mukaan lain voimaan astuminen tulee siirtymään pitkälle syksyyn.
Tulevalla lainsäädännöllä tulee olemaan erittäin suuret vaikutukset tulevaisuuden jätehuollossa myös Lapin Jätehuolto kuntayhtymän alueelle. Jätelainsäädäntöön on tulossa mm. erilliskeräysvelvoitteita. Kuntayhtymä odottaa lainsäädännön valmistumista, jotta uudistustyö tehdään hallitusti lainsäädännön velvoitteet huomioon ottaen.
Jätehuoltomääräyksien ja taksan muutostyössä pyritään huomioimaan ympäristö- ja taloudelliset vaikutukset kokonaisuutena huomioiden lainsäädäntö ja paikalliset erityisolosuhteet".
Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää Lapecon asiasta antaman lausunnon tiedoksi kunnanhallitukselle ja vasemmistoliiton Kittilän valtuustoryhmälle.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Khall 22.06.2020 § 256
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen, merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen ja Lapecon asiasta antaman lausunnon tiedoksi
2) esittää valtuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 31.08.2020 § 82
Päätös:
Esitys hyväksyttiin ja aloite katsottiin loppuun käsitellyksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |