RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 210 |
16.06.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 49 |
22.06.2020 |
Periaatekeskustelu tuulivoimahankkeista Kittilän kunnassa
192/10.02.02/2020
Khall 16.06.2020 § 210
(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsèn)
Liittyen tuulivoimahankkeiden valmisteluun Kittilän kunnanhallitus on kokouksessaan 5.5.2020 päättänyt palauttaa valmisteluun Kaavoitusaloitteen tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi Kittilän Kellovuoman alueelle. Vastaavasti kunnanhallitus päätti palauttaa valmisteluun lausunnon Lapin ELY-keskukselle YVA-menettelyn soveltamistarpeesta koskien Kittilän Tuohivaaraan suunniteltua tuulivoimahanketta.
Edellä mainitut tuulivoimaa koskevat asiat päätettiin siirtää valmisteluun kaavoitustoimikuntaan ja käydä periaatekeskustelu asiasta valtuustossa. Kunnanhallitus näki tärkeäksi arvioida tuulivoiman kokonaisvaikutukset Kittilän kunnassa. Vastaavasti päätettiin ottaa kuntalaiset mukaan keskusteluun MRL:n mukaisesti ja toteuttaa kuntalaiskuuleminen ja kuntalaisten osallistaminen valmistelun mahdollisesti edetessä.
Kittilän kaavoitustoimikunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 25.5.2020. Kaavoitustoimikunnan muistio on oheismateriaalina.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on kutsunut kunnanvaltuuston 22.6.2020 kokoukseen tuulivoimahankkeiden periaatekeskusteluun Alakylän paliskunnan poroisäntä Jani Jääskön ja varaporoisäntä Antti Kantolan.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle
että valtuusto käy periaatekeskustelun tuulivoimahankkeen hyödyistä ja haitoista Kittilän kunnan kannalta paliskunnan poroisäntä Jani Jääskön alustuksen pohjalta.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 22.06.2020 § 49
Päätös:
Alakylän paliskunnan poroisäntä Jani Jääskö ja varaporoisäntä Antti Kantola alustivat asiassa klo 14.20-14.55.
Suomen tuulivoimayhdistyksestä operatiivinen johtaja Heidi Paalatie alusti asiassa klo 14.55-16.00.
Kuultiin asiantuntijoita ja käytiin periaatekeskustelu.
Tauko pidettiin klo 16.00-16.15.
Vaihdettiin asioiden käsittelyjärjestystä puheenjohtaja Aki Nevalaisen esityksestä siten, että § 51 käsiteltiin kokouksessa yhdeksäntenä asiana ja § 50 käsiteltiin kymmenentenä asiana.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |