RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunta |
§ 6 |
12.06.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 245 |
16.06.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 48 |
22.06.2020 |
Esteettömien varavaltuutettujen määrääminen Lapin KO:ssa vireillä olevan asian R 20/289 käsittelyn vaatimaksi ajaksi
113/00.00.01/2017, 47/00.02/2016
Kvaalilk 12.06.2020 § 6
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa nimeämään tarpeellisen määrän varavaltuutettuja otsikossa mainitun asian käsittelyä varten.
Nykyisellä kokoonpanolla valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi käsittelemään mm. asiaan liittyvää valtuustoaloitetta.
Keskusvaalilalutakunta on pyytänyt kuntaliitosta ja oikeusministeriöstä menettelytapaohjeet tähän tilanteeseen.
Kuntaliiton lakimies Kai Ketelimäki on antanut esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä olevan menettelytapaohjeen keskusvaalilautakunnalle.
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja:
Keskusvaalilautakunta määrää esteettömiä varavaltuutettuja Lapin KO:ssa vireillä olevan asian R 20/289 käsittelyn vaatimaksi ajaksi seuraavasti:
Keskustan valtuustoryhmä:
1. Nilivaara Anna-Liisa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä:
1. Kyrö Saku
2. Jussila Asko
3. Uusisalmi Atte
4. Vuomajärvi Liisa
Perussuomalaisten valtuustoryhmä:
1. Majava Ulla
2. Körkkö Tuomo
3. Kujala Jani
Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä:
1. Toivola Ritva
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Khall 16.06.2020 § 245
Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen, jolla määrätään esteettömiä varavaltuutettuja Lapin Käräjäoikeudessa vireillä olevan asian R 20/289 käsittelyn vaatimaksi ajaksi seuraavasti:
Keskustan valtuustoryhmä:
1. Nilivaara Anna-Liisa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä:
1. Kyrö Saku
2. Jussila Asko
3. Uusisalmi Atte
4. Vuomajärvi Liisa
Perussuomalaisten valtuustoryhmä:
1. Majava Ulla
2. Körkkö Tuomo
3. Kujala Jani
Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä:
1. Toivola Ritva
2) saattaa asian edelleen valtuustolle tiedoksi
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 22.06.2020 § 48
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |