RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunta |
§ 5 |
12.06.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 244 |
16.06.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 47 |
22.06.2020 |
Varavaltuutetun määrääminen Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle
113/00.00.01/2017
Kvaalilk 12.06.2020 § 5
Esa Rauhala on 10.6.2020 pyytänyt eroa kunnanvaltuuston varajäsenyydestä.
Hän on vasemmiston valtuustoryhmän 4. varajäsen.
Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.
Kunnanvaltuusto käsittelee eroanomuksen kokouksessaan 22.6.2020.
Vaalilain 93 §:n mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä päätettävä uusista varavaltuutetuista kuntalain 17 §:n mukaisesti. Varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt, että keskusvaalilautakunta nimeäisi kokouksessaan 12.6.2020 uuden varavaltuutetun Esa Rauhalan tilalle.
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja:
Keskusvaalilautakunta päättää, että Vasemmiston valtuustoryhmän 4. varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas Oula Vuolli.
Keskusvaalilautakunnan päätös tulee voimaan, kun valtuusto on myöntänyt eron Esa Rauhalalle.
Keskusvaalilautakunnan päätös lähetetään kunnanhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Khall 16.06.2020 § 244
Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen, että Vasemmiston valtuustoryhmän 4. varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas Oula Vuolli
2) saattaa asian edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 22.06.2020 § 47
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |