Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Keskusvaalilautakunta

§ 3

12.06.2020

Kunnanhallitus

§ 243

16.06.2020

Kunnanvaltuusto

§ 46

22.06.2020

 

Varavaltuutetun määrääminen Keskustan valtuustoryhmälle

 

113/00.00.01/2017

 

Kvaalilk 12.06.2020 § 3

 

 

Kuntalain 17 §:n 1 mom mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi (2).

 

Kuntalain 17 §:n 2 mom mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 1.6.2020 §:n 21 kohdalla myöntänyt eron valtuutettu Yrjötapio Kivisaarelle valtuuston jäsenyydestä. Valtuuston puheenjohtaja kutsui hänen tilalleen Keskustan 1. varavaltuutetun Juha Toivolan kunnanvaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä päätettävä uusista varavaltuutetuista kuntalain 17 §:n mukaisesti. Varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas.

 

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja:

Keskusvaalilautakunta päättää, että Keskustan 10. varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas Anna-Liisa Pudas..

 

Keskusvaalilautakunnan päätös lähetetään kunnanhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 16.06.2020 § 243

 

 

Kunnanhallitus päättää

1) merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen että Keskustan 10. varavaltuutetuksi nostetaan valittujen listan ulkopuolelle jääneistä eniten ääniä saanut ehdokas Anna-Liisa Pudas

 

2) saattaa asian edelleen valtuustolle tiedoksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 22.06.2020 § 46

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa