RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tekninen lautakunta |
§ 46 |
17.03.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 122 |
31.03.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 60 |
22.06.2020 |
Valtuustoaloite Tepastontien korjaussuunnittelusta
255/10.03.01/2014
Teknlk 17.03.2020 § 46
(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)
Valtuutettu Vuokko Mäntymaa on tehnyt 25.4.2016 päivätyn aloitteen Tepastontien Köngäs- Tepaston välisen tieosuuden korjaus- ja päällystyssuunnittelutyön aloittamisesta välittömästi. Perusteena on se, että tie on 16 km osalta lähes ajokelvoton eikä täytä enää perustuslain ja tasavertaisuuden määritelmiä.
Tepastontie on ollut esillä kunnassa ja tieviranomaisten kanssa käydyissä neuvotteluissa lukuisia kertoja vuosikymmenten ajan. Edellisen nettiadressin 15.6.2014 vaatimukseen tien kunnostamisesta on Elyn liikenteen ja infrastruktuuri-vastuualue vastannut 22.1.2015 aikoen tehdä tielle toimenpideselvityksen. Ely:ltä saadun tiedon mukaan Köngäs- Raattama maantietä on parannettu vuonna 2018 eduskunnan myöntämällä lisärahoituksella yhteensä 0,5 milj. €:lla. Rahoituksella tehtiin runkokelikorjauksia ja sorastuksia.
Vuonna 2019 on pohjoisten teiden, johon myös Tepastontie kuulu, lähetystö Kittilästä tavannut saadun tiedon mukaan ainakin liikenneministerin ja Lapin kansanedustajat. Kunta myöntänyt avustusta lähetystön matkaa varten.
Kittilän kunnanhallitus on käsitellyt 8.10.2019 § 292 (liite) korjaustarpeessa olevat yleiset tiet asiaa ja päättänyt mm., että kunta jatkaa vuoropuhelua tieviranomaisten kanssa kunnan alueella olevien yleisten teiden kehittämisen osalta johon kuuluu teiden 955, 956 ja 9563 parantaminen (Tepastontie on osa tietä 956).
Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää aloitteen tekijälle edellä kerrotun tiedoksi
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 31.03.2020 § 122
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää
1) merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;
2) esittää valtuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 22.06.2020 § 60
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |