RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tekninen lautakunta |
§ 44 |
17.03.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 120 |
31.03.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 58 |
22.06.2020 |
Valtuustoaloite tulvatorjunnasta
354/11.03.09/2012
Teknlk 17.03.2020 § 44
(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)
Viisi kunnanvaltuutettua on tehnyt valtuustoaloitteen 25.4.2016 tulvavallien korvaamisesta tulva-altailla. Aloitteen allekirjoittaneet esittävät, että Kittilän kunta ryhtyy aloitteellisesti selvittämään tulva-altaiden rakentamista siten, että tutkitaan, ketkä hanketta olisivat kiinnostuneita toteuttamaan ja millä ehdoin. Samoin on tutkittava, mitä rajoituksia Ounasjoen suojelulaki asettaa hankkeelle, ja olisiko tulva-altaita rakennettavissa siten, ettei häiritä asutusta.
Aloite oheisen liitteenä.
Tapani Rantajääskö on samasta asiasta, eli tulvavallien korvaamisesta tulva-altailla, tehnyt aloitteen 24.5.2010 § 36. Kunnanhallitus on käsitellyt aloitteen 11.9.2012 § 246. Kunnanhallituksen käsittelyssä viitataan myös kunnanhallituksen päätöksen 24.6.2008 § 387 kohdalla käsiteltyä lausuntoa Kemi- Ounasjoki työryhmän väliraportista koskien tulvariskihallintaa.
Kunnanhallituksen 11.9.2012 § 246 päätöksen selostusosassa on kerrottu Lapin ympäristökeskuksen alustavasta selvityksestä, jonka mukaan ympärivuotisten altaiden kustannusarvio jo tuolloin oli 36 milj.€, vastaavasti kustannusarvio tulva-altaille, jotka lasketaan tulvan jälkeen tyhjäksi, oli 30 milj. €.
Tulvavallit ja tulva-altaat eivät ole toistensa sulkevia siitä syystä, että tulva-altaiden rakentaminen veisi todennäköisesti vuosikymmeniä.
Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää todeta asian käsitellyn jo kunnanhallituksessa 11.9.2012 § 246. Mitään uutta aloitteessa aikaisempaan ei ole tuotu esiin.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 31.03.2020 § 120
Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen sekä merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;
2) esittää valtuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 22.06.2020 § 58
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |