RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 7 | Kittilän tarveselvitys keskustan kampusalue 19.2.2020 |
Koululautakunta |
§ 10 |
26.02.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 80 |
10.03.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 155 |
05.05.2020 |
Tarveselvitys keskustan kampusalueen opetus- ja nuorisotilojen ratkaisemiseksi
74/12/2020, 210/01.02.03/2016
Koululk 26.02.2020 § 10
(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)
Koululautakunta ja tekninen lautakunta kokoontuivat yhteiseen keskustelutilaisuuteen 22.1.2020. Tilaisuudessa oli mukana myös vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja Raija Palosaari ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ja kunnanjohtaja Antti Jämsén.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi teknisen lautakunnan puheenjohtaja Marita Toivanen ja muistion sihteerinä koulusihteeri Marja Snell. Tilaisuuden lopputuloksena sivistystoimen tehtäväksi annettiin toimeksianto laatia tarveselvitys, jossa tarkastellaan keskustan alueen koulu- ja nuorisotilojen tarve.
Aikataulullisesti tarveselvitys tulee olemaan koululautakunnassa 26.2.2020 ja vapaan sivistystyön lautakunnassa 27.2.2020 ja edelleen kunnanhallituksessa 10.3.2020.
Koululautakunnan ja teknisen lautakunnan yhteiskokouksessa tehtiin linjaratkaisut, jonka pohjalta sivistystyön tarveselvitys on edennyt. Työtä on tehty yhdessä sivistystoimen toimijoiden kanssa - erityisesti sivistystoimen johtoryhmän - toimesta.
Päättäjien kiteyttämät linjaratkaisut ovat ohjanneet tämän tarveselvitystyön näkökulmia. Lähtökohtina on ollut Kittilän kunnan väestökehitys, oppilasmääräennusteet, lukion ja peruskoulun opetussuunnitelmat sekä nykyisten kampusalueen rakennusten tilat ja kunto.
Rakennuksen tilaratkaisuissa on ollut pedagogiset näkökulmat, jolla sivistystoimen toiminta nähdään yhtenä kokonaisuutena. Tämän vuoksi tarveselvityksessä opetus-, varhaiskasvatus, kulttuuri-, liikunta-, nuorisotoimi sekä Revontuli-Opisto nähdään yhdessä tilojen käyttäjinä.
Uudisrakennuksen osalta erityisesti opetus- ja nuorisotoiminta sekä opistotoiminta muodostavat yhteisen toimintaympäristön. Tarveselvitystyöryhmässä nähdään tärkeänä, että uusi rakennus tulee muodostamaan yhtenäisen kokonaisuuden jo alueella olevien koulutilojen kanssa.
Tarveselvitys sisältää ohjeellisen huonetilaohjelman, jossa on mukana uusien tilojen tarve ja vanhoissa rakennuksissa olevien tilojen muutostarve. Uusien tilojen huonetilaohjelman koko on noin 2600 hym².
Väestökehityksen perusteella oppilasmääräennusteet tulevat pysymään varsin tasaisena vuoteen 2040 saakka. Tämän vuoksi tarveselvitystyöryhmän esitys on, että uusi rakennus tulisi olemaan ns. perinteisesti toteutettu rakennus, jonka elinkaari on vähintään puolivuosisataa.
Tämän tarveselvityksen tarkoituksena on tuoda esille ne koulu- ja nuorisotilojen tarpeet, joilla voidaan ratkaista opetus- ja nuorisotoiminnan puitteet. Tarveselvitys on yleisluonteinen ja nostaa esille vain sen tarpeen, josta voidaan hankesuunnittelulla ja rakennussuunnittelulla jatkaa kohti uuden rakennuksen toteuttamista.
Tarveselvitystyöryhmä esittää ratkaisuna:
. Uudet tilat Lukkarin koululle, taito- ja taideaineille sekä nuorisotoimelle ohjeellisen huonetilaohjelman mukaisesti, joka on esitetty tarveselvityksessä taulukossa 3.
. Lukiorakennuksen päivittäminen ja ajanmukaistaminen, ylioppilaskirjoituksille tilat ja oppilashuoltotilat.
. Yläkoulun tilojen osittainen päivittäminen (vanha kotitalousluokka, henkilöstötila, keittiö ja ruokasali).
. Lukio- ja yläkoulurakennusten muutosten suunnittelu tulee tehdä samanaikaisesti uuden rakennuksen suunnitteluryhmän toimesta.
Tarveselvitys on liitteenä.
Vs. sivistystoimenjohtaja:
Koululautakunta hyväksyy liitteenä olevan tarveselvityksen ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle päätöksentekoa varten.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Khall 10.03.2020 § 80
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy käytettäväksi suunnittelun lähtökohtana lautakuntien esittämän tarveselvityksen, jota tarvittaessa täsmennetään hankkeen edetessä.
Päätös:
Vs. sivistystoimenjohtaja Aarne Mäkelä oli paikalla selostamassa tätä asiaa klo 14:04 - 14:42.
Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 05.05.2020 § 155
Kunnanvaltuusto on talousarviossa 2020 ja suunnitteluvuosille 2021-2022 varannut teknisen työn tilan uusimiseen ja vanhan purkamiseen 2.2 milj.€ sekä kirkonkylän ala-asteen rakentamiseen ja vanhan purkamiseen 4.3 milj.€. Ilman purkukustannusvarauksia on uudisrakennuskustannuksiin varauduttu yhteensä 6 milj.€:lla.
Tarveselvityksen tiedoista laskettu alustava kustannusarvio pelkälle uudisrakennukselle oli 12.6 milj.€. Tarveselvityksen pohjalta teknisen ja sivistystoimen viranhaltijat/työntekijät ovat tarkentaneet tilajärjestelyitä siten, että nykyisiä tiloja hyödynnettäisiin tehokkaasti ja samalla kustannuksia saataisiin kohtuullistettua. Tarkennuksia tehtiin seuraavasti:
-
kotitalousluokka säilyy nykyisellä paikalla yläasteella
-
yläasteen opettajien huone muutetaan kevennetyksi fysiikka-kemian luokaksi/ tiedeluokaksi
-
lukion alakertaan tulee oppilashuoltotilojen lisäksi nuorisotilat ja musiikin opetustilat
-
yläasteen ruokasalin yhteyteen tulee neuvottelutila
Edellä mainittujen täsmennysten jälkeen alustava kustannusarvio:
-
yläasteen saneeraus 687.000 €
-
lukion saneeraus 589.000 €
-
uudisrakennus 11.090.000 €, josta kunnan siivouskeskuksen hinta 566.000 €.
Yhteensä 12.366.000 €
Alustava kustannusarvio ilman purku- ja kunnan siivouskeskuksen kustannuksia on 11.8 milj.€. Tämä on lähes puolta enemmän kuin valtuusto on talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksynyt. Lopulliset kustannukset ovat pitkälle riippuvaiset siitä kuinka tehokkaasti tilat käytetään hyväksi.
Tekninen toimi on pyytänyt Kittilän kunnan puitesopimusarkkitehdiltä hinta-arviota/tarjousta hankesuunnittelun laatimisesta siten, että tarjoukseen sisältyy kaksi vaihtoehtoa rakennusmassan sijoittamisesta yläasteen yhteyteen.
Puitesopimusarkkitehti Arkkitehtitoimisto Rantakokko Oy on tarjonnut 17.500 €:n veloitushinnalla (250 työtuntia).Tarjoukseen sisältyy hankesuunnitelmaselvitys ja liitteiden kokoaminen, 2 eri vaihtoehtoa alustavine tilaratkaisuineen rakennusmassan sijoittumisesta yläasteen yhteyteen ja ratkaisujen mallintamis- ja havainnekuvat, piha-alueiden ohjeelliset liikenne ja välituntijärjestelyt. Tavoitehintalaskelmat eivät sisälly hintaan, vaan kunta tekee ne omana työnä.
Työ olisi valmis kesäkuun ensimmäisellä viikolla.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää
1) valita kunnan puitesopimusarkkitehdin Arkkitehtitoimisto Rantakokko Oy:n suunnittelutarjouksensa mukaisesti laatimaan Kittilän koulukeskuksen hankesuunnitelman kahdella eri tilavaihtoehdolla. Kunnanhallitus edellyttää, että kaikessa suunnittelussa tulee huomioida kustannustehokkuus.
2) perustaa Kittilän kampusalueen rakentamisen suunnitteluryhmän, jonka tehtävänä on ohjata suunnittelua sekä vastata projektin teknisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja seuraamisesta koko projektin ajan
3) nimetä ryhmän puheenjohtajaksi kunnanjohtajan ja varapuheenjohtajaksi kunnanhallituksen puheenjohtajan. Lisäksi kunnanhallitus nimeää jäseniksi koululautakunnan puheenjohtajan, sivistyslautakunnan puheenjohtajan, teknisen lautakunnan puheenjohtajan, sivistysjohtajan, teknisen johtajan, kiinteistöpäällikön, yläkoulun/lukion rehtorin, alakoulun johtajan ja kiinteistöpäällikön
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Sivistyslautakuntaa pyydetään nimeämään koulu/kampus Aarne Nikan mukaan.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |