Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2020/Pykälä 119

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 43

17.03.2020

Kunnanhallitus

§ 119

31.03.2020

 

Valtuustoaloite, tievalaistus Lompolon kylään

 

185/10.03.01/2010

 

Teknlk 17.03.2020 § 43

 

 

(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)

 

Lasse Lompolo on tehnyt valtuustoaloitteen tievalaistuksesta Lompolon kylään noin 2 kilometrin matkalle.

Perusteluina aloitteessa esitetään, että se edistäisi nuorison ja ikäihmisten turvallisempaa liikkumista valaistulla kylätiellä.

 

Toteutuneita kylien tievaloja valtion omistamien ja hoidettavien maanteiden varteen on aikaisemmin toteuttanut valtio yksin tai valtio, kunta ja kyläyhdistys yhdessä.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättäisi tiedustella Ely-keskuksen liikennevastuualueelta, olisiko heillä perusteita toteuttaa yksin tai yhdessä sidosryhmien kanssa Lompolon kylään tievalot.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 31.03.2020 § 119

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen ja päättää lähettää ELY-keskukselle lautakunnan esityksen mukaisen tiedustelun.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa