Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2020/Pykälä 118

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 40

17.03.2020

Kunnanhallitus

§ 118

31.03.2020

 

Valtuustoaloite kalatalousvelvoitteiden toteuttamisesta

 

360/11.01/2012

 

Teknlk 17.03.2020 § 40

 

 

(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)

 

Risto Similän oheisen 27.3.2017 tekemän valtuustoaloitteen mukaan Kittilän kunnan tulisi olla vahvasti esillä vaatimuksissa missä Kemijoen vesistön voimalaitosten aiheuttamat vahingot korjataan Lapin ELY-keskuksen esittämällä tavalla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (nyk. Luonnonvarakeskus) tutkijoiden mukaan Kemijoen voimayhtiöille asetettujen kalatalousvelvoitteiden tulisi nykytiedon valossa olla 7-kertaisia nykyisiin, aikanaan määrättyihin kalatalousvelvoitteisiin nähden. Lapin ELY-keskus vaatii voimayhtiöitä saattamaan velvoitteet ajan tasalle sekä rakentamaan kalatiet Kemijoen voimalaitoksiin.

 

Lapin Ely-keskus kalatalousviranomaisena on tehnyt 17.3.2017 (päivitetty 22.3.2019) vesilain 3 luvun 22 §:n mukaisen hakemuksen AVI:iin koskien Kemijoen Isohaaran, Taivalkosken, Valajaskosken, Vanttauskosken, Pirttikosken ja Seitakorvan sekä Raudanjoen Permantokosken voimalaitosten kalatalousvelvoitteiden muuttamista (tiivistelmä hakemuksesta liitteenä).

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää osaltaan kannattaa kalatalousviranomaisen vaatimusta Kemijoen voimalaitosten kalatalousvelvoitteen muuttamisesta vastaamaan nykytietämyksen mukaista voimalaitosten rakentamisen seurauksena syntynyttä kalaston hoidon tarvetta. Tavoitteena palauttaa kalateiden avulla lohen ja meritaimenen luontainen lisääntyminen Ounasjokeen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 31.03.2020 § 118

 

Kunnanjohtaja:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen sekä merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;

 

2) esittää valtuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa