Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2019/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 168

28.05.2019

Kunnanvaltuusto

§ 38

24.06.2019

Kunnanhallitus

§ 315

29.10.2019

Kunnanvaltuusto

§ 63

11.11.2019

 

Vapaan sivistystyön lautakunnan vaali

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 28.05.2019 § 168

 

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 §:ssä, toimielinten kokoonpanosta kuntalain 31 §:ssä ja toimielinten jäsenten toimikaudesta ja valitsemisesta kuntalain 32 §:ssä. Toimielimen puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajista säädetään kuntalain 33 §:ssä.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 10 §:n mukaan vapaan sivistystyönlautakunnassa on yhdeksän (9) jäsentä.

Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja I sekä II varapuheenjohtajan.

 

Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimen valinnassa on huomioitava tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Kunnanvaltuusto on 19.6.2017 (§ 40) päättänyt vahvistaa vapaan sivistystyön lautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta.

 

Vapaan sivistystyön lautakuntaan valittiin 19.6.2017 (§ 40) yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Toivanen Marita

Vas.

Vuomajärvi Liisa

Vas.

Palosaari Raija

KD

Hangasvaara Sirkka

Kesk.

Ylläsjärvi Esa

OMK

Lompolo Lasse

OMK

Autti Annikki

PS

Pekkala Antti

PS

Jokela Ville

Kesk.

Nilivaara Anna-Liisa

Kesk.

Kurt Heli

OMK

Vanhatalo Leena

OMK

Toivola Ritva

SDP

Lompolo Mikko

KL

Siitonen Esa

Kesk.

Niskanen Maarit

Kesk.

Ylisuvanto Jukka

Vas.

Kenttälä Pekka

Vas.

 

Vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtajisto valittiin 19.6.2017 (§ 40) seuraavasti:

 

Puheenjohtaja Toivanen Marita Vas.

1. varapuheenjohtaja Palosaari Raija KD

2. varapuheenjohtaja Ylläsjärvi Esa OMK

 

Valtiovarainministeriön päätöksen 19.6.2018 jälkeinen vapaan sivistystyön lautakunnan kokoonpano, jossa on huomioitu myös muut ko. toimielimen kokoonpanossa tapahtuneet valtuuston hyväksymät henkilömuutokset, on seuraava:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Toivanen Marita Pj

Vas.

Vuomajärvi Liisa

Vas.

Palosaari Raija 1. vpj

KD

Hangasvaara Sirkka

Kesk.

Ylläsjärvi Esa 2. vpj

OMK

Lompolo Lasse

OMK

Ala Kimmo

PS

Pekkala Antti

PS

Jokela Ville

Kesk.

Nilivaara Anna-Liisa

Kesk.

Kurt Heli

OMK

Vanhatalo Leena

OMK

Toivola Ritva

SDP

Lompolo Mikko

KL

Siitonen Esa

Kesk.

Niskanen Maarit

Kesk.

Ylisuvanto Jukka

Vas.

Kenttälä Pekka

Vas.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

  1. kunnanvaltuusto päättää, että vapaan sivistystyön lautakunnan toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi.

  2. kunnanvaltuusto valitsee vapaan sivistystyön lautakuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja I sekä II varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 24.06.2019 § 38

 

 

Päätös:

Valtuutettu Marita Toivanen uudisti §:n 33 käsittelyssä tekemänsä esityksen asian pöydälle panosta:

 

''Pöydällepanoesitys valtuusto 24.6.2019 §:t 33-38

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut 10.6.2019 valtiovarainministeriön päätöksen koskien kymmenen luottamusmiehen pidättämistä luottamustoimistaan. Päätös ei ole vielä lainvoimainen. Luottamustoimista pidättäminen liittyy Lapin käräjäoikeudessa vireillä olevaan rikosasiaan koskien kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomista. Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa asiassa ratkaisun 28.6. Kittilän kunta on päättänyt valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska päätöksellä on kumottu vain osittain valtiovarainministeriön pidättämispäätös. Samalla Kittilän kunta tekee kiireellisen täytäntöönpanohakemuksen.

 

Valtuuston on syytä ottaa aikalisä kunnanhallituksen ja lautakuntien valinnassa ja odottaa ensin käräjäoikeuden ratkaisu ja Korkeimman hallinto-oikeuden kanta kiireelliseen täytäntöönpanohakemukseen. Meidän on syytä olla varmoja siitä, ovatko oikeat henkilöt valtuustossa valitsemassa luottamushenkilöitä toimielimiin valtuustokauden loppuun saakka. Elokuussa ollaan varmasti viisaampia asian suhteen. Esitänkin edellä mainituin perustein asian jättämistä pöydälle.''

 

Valtuutettu Sakari Kautto kannatti Marita Toivasen esitystä.

 

Kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Inkeri Yritys esitti asian käsittelyn jatkamista.

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että koska on esitetty asian pöydälle panoa, on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista,äänestävät 'jaa'.

Ne, jotka kannattavat asian pöydälle panoa, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksän jaa-ääntä ja kahdeksantoista (18) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat: Tiina Huilaja, Pentti Kangas, Maija Linnala, Outi Marttila, Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen, Jukka Poti, Esa Ylläsjärvi ja Inkeri Yritys. Ei-ääniä antoivat: Anna-Liisa Nilivaara, Sirkka Hangasvaara, Ville Jokela, Sakari Kautto, Pekka Kenttälä, Toni Kenttälä, Pirkko Jauhojärvi, Mikko Lompolo, Jussi Mäkitalo, Aki Nevalainen, Maarit Niskanen, Raija Palosaari, Antti Pekkala, Matti Pääkkölä, Pekka Rajala, Marita Toivanen, Juha Toivola ja Jukka Ylisuvanto.

 

Puheenjohtaja totesi, että Marita Toivasen esitys tuli kokouksen päätökseksi ja asia jätettiin pöydälle.

 

Inkeri Yritys, Tiina Huilaja, Tuula Mertaniemi, Maija Linnala, Pentti Kangas, Ahti Ovaskainen, Esa Ylläsjärvi, Jukka Poti ja Outi Marttila ilmoittivat eriävän mielipiteensä.

__________

 

Khall 29.10.2019 § 315

 

 

Valtiovarainministeriö on valittanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 10.6.2019 nro 19/0261/2 ja vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut ministeriön päätöksen pidättää Akseli Erkkilän, Raili Fagerholmin, Veli-Matti Junnolan, Mika Kuuselan, Vilho Molkoselän, Markku Mäkitalon, Jukka Nivan, Mikko Saarelan, Jukka Salmen ja Mauri Taskilan luottamustoimistaan.

Myös Kittilän kunta on valittanut em. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen ja täytäntöönpanon keskeyttämishakemuksen perusteena on muun ohella Lapin käräjäoikeuden päätös 28.6.2019, jolla päätöksellään käräjäoikeus hylkäsi kaikki luottamustoimen pidättämisen perusteena olleet syytteet. Kittilän kunnan valitus on vireillä KHO:ssa diaarinumerolla 3274/2/19. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 10.6.2019 ei ole näin ollen lainvoimainen.

 

Syyttäjä ja Anna Mäkelä ovat valittaneet Lapin käräjäoikeuden päätöksestä 28.6.2019 hovioikeuteen, joten päätös ei ole lainvoimainen.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

1) kunnanvaltuusto päättää, että vapaan sivistystyön lautakunnan toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi.

 

2) kunnanvaltuusto valitsee vapaan sivistystyön lautakuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja I sekä II varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Kvalt 11.11.2019 § 63

 

 

Päätös:

Valtuusto päätti vapaan sivistystyön lautakunnan toimikaudeksi valtuuston jäljellä olevan toimikauden.

 

Varavaltuutettu/vaaliasiamies Ville Jokela ilmoitti Suomen Keskustan, Kristillisdemokraattien, Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten ja sitoutumattoman valtuustoryhmän, Kuntalaislistan ja Sosiaalidemokraattien perustaman vaaliliiton puolesta valittavaksi lautakuntaan:

 

Jäsen Henk.koht. varajäsen

Palosaari Raija Kivisaari Yrjötapio

Nilivaara Anna-Liisa Jokela Ville

Siitonen Esa Niskanen Maarit

Ylisuvanto Jukka Fagerholm Emilia

Ala Kimmo Pekkala Antti

Lompolo Mikko Toivola Ritva

 

Valtuutettu Inkeri Yritys esitti OMK:n, Vihreiden ja Kokoomuksen puolesta valittavaksi lautakuntaan:

 

Jäsen Henk.koht. varajäsen

Poti Jukka Lompolo Lasse

Kurt Heli Vanhatalo Leena

Suhonen Eeva Huikuri-Kujala Helena

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että vapaan sivistystyön lautakuntaan on valittu yhdeksän (9) jäsentä sekä kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Palosaari Raija

KD

Kivisaari Yrjötapio

Kesk.

Nilivaara Anna-Liisa

Kesk.

Jokela Ville

Kesk.

Siitonen Esa

Kesk.

Niskanen Maarit

Kesk.

Ylisuvanto Jukka

Vas.

Fagerholm Emilia

Vas.

Ala Kimmo

PS

Pekkala Antti

PS

Lompolo Mikko

KL

Toivola Ritva

SDP

Poti Jukka

Kok.

Lompolo Lasse

OMK

Kurt Heli

OMK

Vanhatalo Leena

OMK

Suhonen Eeva

Kok.

Huikuri-Kujala Helena

OMK

 

Käsiteltäessä lautakunnan puheenjohtajan ja 1. ja 2. varapuheenjohtajan valintaa valtuutettu Inkeri Yritys OMK:n, Vihreiden ja Kokoomuksen puolesta vaati käytäväksi suhteellisen vaalin.

 

Ehdokaslista A:n vaaliasiamies Ville Jokela esitti teknisen vaaliliiton puolesta puheenjohtajaksi Raija Palosaaren ja varapuheenjohtajaksi Jukka Ylisuvannon.

 

Ehdokaslista B:n puolesta Inkeri Yritys esitti OMK:n, Vihreiden ja Kokoomuksen puolesta puheenjohtajaksi Eeva Suhosen.

 

Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi suhteellisen vaalin ja pyysi toimittaman ehdokaslistat hänelle ja esitti, että vaalitoimituksen nimenhuuto aloitetaan. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen.

 

Saatuaan ehdokaslistat puheenjohtaja luovutti ne vaalilautakunnan puheenjohtajalle.

 

Vaalilautakunnan kokouksen jälkeen vaalilautakunnan puheenjohtaja asetti ehdokaslistojen yhdistelmän nähtäville ja se luettiin valtuustolle.

 

Ehdokaslista A

1. Palosaari Raija

2. Ylisuvanto Jukka

 

Ehdokaslista B

1. Suhonen Eeva

 

Suoritetun suljetun lippuäänestyksen jälkeen vaalilautakunta tutki äänestysliput sekä laski vaalin tuloksen sekä antoi valtuuston puheenjohtajalle kirjallisen ilmoituksen vaalin tuloksesta.

 

Ehdokaslista A sai kahdeksantoista (18) ääntä

1. Palosaari Raija, suhdeluku 18

2. Ylisuvanto Jukka, suhdeluku 9

 

Ehdokaslista B sai yhdeksän (9) ääntä

1. Suhonen Eeva, suhdeluku 9

 

Puheenjohtaja totesi, että lautakunnan 1. ja 2. varapuheenjohtajan valinta tulee äänten mentyä tasan ratkaista arvonnalla. Puheenjohtaja totesi, että arvonnassa ovat mukana Lista A:n ja Lista B:n lipukkeet.

 

Vaalilautakunnan jäsenet suorittivat arvonnan ja vaalilautakunnan puheenjohtaja Yrjötapio Kivisaari ilmoitti arvonnan tuloksena olevan, että Lista A:n lipuke voitti arvonnan.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja totesi, että vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtajisto on valittu seuraavasti:

 

Puheenjohtaja Palosaari Raija KD

1. varapuheenjohtaja Ylisuvanto Jukka Vas.

2. varapuheenjohtaja Suhonen Eeva Kok.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa