Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2019/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 195

18.06.2019

Kunnanhallitus

§ 271

17.09.2019

Kunnanvaltuusto

§ 50

07.10.2019

 

Kunnanjohtajan viran täyttäminen 1.1.2020 alkaen

 

225/01.01.01/2019

 

Khall 18.06.2019 § 195

 

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774,

valmistelija: Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen kunnanjohtaja Anna Mäkelän kanssa tehdystä sovintosopimuksesta ja sopimus on saanut lainvoiman. Anna Mäkelän virkasuhde Kittilän kuntaan on päättynyt. Vt.kunnanjohtajana toimiva Antti Jämsén on valittu hoitamaan virkaansa 31.12.2019 asti. Tämä tarkoittaa, että Kittilän kunnanjohtajan virka tulisi julistaa haettavaksi, jotta uusi kunnanjohtaja ehditään valita hyvissä ajoin ennen vuoden loppua.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 6 luvun 46 §:n mukaan kun virkasuhteesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.

 

Vt.kunnanjohtaja Antti Jämsénin ollessa esteellinen (mahdollinen virkaan hakija) ja hallintojohtaja Sanna Ylinamman poissa ollessa tämän asian esittelijänä toimii hallintojohtajan sijainen, controller Tuija Lång.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi kunnanjohtajan viran viiden (5) vuoden määräajalle (1.1.2020 - 31.12.2024).

 

Viranhakuilmoitus julkaistaan kunnan internet-sivujen lisäksi Kuntarekryn sivuilla, työvoimahallinnon sivuilla, Lapin Kansassa sekä Kuntalehden internet-sivujen avoimet työpaikat -osiossa.

 

Controller valtuutetaan yhteistyössä henkilöstöpäällikön kanssa hankkimaan rekrytointiprosessiin sopivan konsultin, joka osallistuu haastatteluihin, suorittaa soveltuvuustestaukset ja antaa niistä palautteen.

 

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa:

 

''Kittilän kunta hakee

 

KUNNANJOHTAJAA

 

määräaikaiseen viiden (5) vuoden virkasuhteeseen 1.1.2020 alkaen. Virka voidaan ottaa vastaan myös erikseen sovittavana aikana.

 

Kunnanjohtajan tehtävänä on kunnan hallinnon, taloudenhoidon ja palvelutuotannon johtaminen, elinkeinoelämän kehittäminen ja alueellinen yhteistyö.

 

Kunnanjohtajalta edellytetään virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä kunnallishallintoon ja -talouteen liittyvää monipuolista osaamista. Tehtävä edellyttää vahvaa strategista johtajuutta, kykyä määrätietoisesti saavuttaa tavoitteet ja saada aikaan tarvittavat muutokset. Sujuva englannin kielen taito on välttämätön.

 

Virkaan valitun henkilön tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Kittilän kunnanvaltuustolle osoitetut hakemukset, joihin tulee liittää opinto- ja työtodistusjäljennökset, CV tai ansioluettelo sekä palkkatoivomus on toimitettava 27.8.2019 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisen hakulomakkeen kautta osoitteessa: www.kuntarekry.fi. Paikkaa on mahdollista hakea myös sähköpostitse: kirjaamo(at)kittila.fi, sähköpostin aiheeksi Hakemus - Kunnanjohtaja.

 

Lisätietoja antavat:

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen,

puh. 0400 194 385, aki.nevalainen(at)kittila.fi

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala,

puh. 0400 808 781, pekka.rajala(at)kittila.fi''

 

Päätös:

Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä hallintolain 28 §:n 1 mom 7 kohdan perusteella tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Hallintojohtajan esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 17.09.2019 § 271

 

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

Lain kunnallisesta viranhaltijasta 4 §:n 2 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.

 

Lain kunnallisesta viranhaltijasta 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava johtosäännössä määrätty peruste.

 

Lain kunnallisesta viranhaltijasta 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. Kunnanjohtajan virkaan ja valtuuston päätöksen mukaisesti muuhunkin virkasuhteeseen voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut sitä ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

 

Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Em. pykälään perustuen myös kunnanjohtajan viranhaun keskeyttäminen kuuluu valtuuston päätettäväksi.

 

Kunnanjohtajan määräaikainen virka on ollut haettavana 27.8.2019 klo 15.00 päättyneellä hakuajalla Kuntarekryn sivuilla, työvoimahallinnon verkkopalvelussa, Lapin kansassa sekä Kuntalehden verkkosivulla ja Kittilän kunnan internetsivuilla.

 

Määräaikaan mennessä virkaan saapui seuraavat kuusi (6) hakemusta (hakijayhteenveto, ansioyhteenveto ja hakijoiden hakemusasiakirjat oheismateriaalina):

 

Heilala Tapio, proviisori

Kuusisto Kari, oikeustieteen maisteri, kauppatieteiden maisteri

Lahtinen Seppo, liiketalouden yo-merkonomi

Mahmoud Mohamed, terveystieteiden maisteri

Maijala Eeva-Maria, oikeustieteen maisteri, varatuomari

Virkamäki Mikko, oikeustieteen kandidaatti

 

Kittilän kunnanjohtajan virkaa (ajalle 1.1.2020-31.12.2024) hakeneilla ei ole aikaisempaa kunnanjohtajakokemusta eikä sellaista johtajakokemusta, joka voitaisiin huomioida virantäytössä. Kunnanjohtaja- ja johtajakokemuksen puuttuminen on olennainen puute, mistä johtuen kunnanvaltuustolla on perusteltu syy jättää kunnanjohtajan määräaikainen virka ajalle 1.1.2020-31.12.2024 täyttämättä kunnallisen viranhaltijalain 4 §:n 2 momenttiin perustuen.

 

Kunnanjohtajan virkaa on 1.1.2019 alkaen viransijaisuutena sekä tällä hetkellä avoimena virkana hoitanut Antti Jämsén. Jämsénin määräaikainen virkasuhde päättyy 31.12.2019.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 3 §:n mukaan asian esittelijänä kunnanjohtajan ollessa esteellinen toimii hallintojohtaja.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se keskeyttää kunnanjohtajan hakuprosessin lain kunnallisesta viranhaltijasta 4 §:n 2 momenttiin perustuen toistaiseksi, koska yksikään hakijoista ei täytä hakuilmoituksessa mainittuja kelpoisuusvaatimuksia riittävän hyvin ja hakijoilla ei ole aikaisempaa kunnanjohtajakokemusta eikä sellaista johtajakokemusta, joka voitaisiin huomioida virantäytössä.

 

Kunnanjohtajan virantäyttöprosessi aloitetaan uudelleen kunnanhallituksen toimesta kesäkuussa 2020.

 

Vt. kunnanjohtajan virkaa on 1.1.2019 alkaen hoitanut Antti Jämsén.

 

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se nimittää kunnanjohtajaksi määräaikaiseen virkaan ajalle 1.1.-31.12.2020 Antti Jämsénin.

 

Jämsén on antanut määräaikaiseen kunnanjohtajan virkaan ajalle 1.1.-31.12.2020 suostumuksensa ja hän täyttää viran edellyttämät kelpoisuusvaatimukset.

 

Kunnanjohtajan johtajasopimus ja sen jatkaminen hyväksytetään erikseen kunnanhallituksessa.

 

Päätös:

Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä hallintolain 28 §:n 1 mom 1 kohdan perusteella tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Kunnanhallituksen jäsen Ahti Ovaskainen esitti, että kunnanjohtajan viran hakuaikaa jatketaan. Jäsen Tuula Mertaniemi kannatti Ovaskaisen esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että keskustelun kuluessa on esitetty hallintojohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Hallintojohtajan esitys: JAA.

Ovaskaisen esitys: EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä JAA-ääniä antoivat Sakari Kautto, Pekka Rajala, Antti Pekkala, Raija Palosaari ja Marita Toivanen.

EI-ääniä antoivat Ahti Ovaskainen ja Tuula Mertaniemi.

Poissa olivat Pekka Kenttälä ja Yrjötapio Kivisaari.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 5-2 (poissa 2) hallintojohtajan esitys on tullut päätökseksi.

__________

 

Kvalt 07.10.2019 § 50

 

 

Päätös:

Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä hallintolain 28 §:n 1 mom 1 kohdan perusteella tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

OMK:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Inkeri Yritys teki valtuustoryhmän puolesta seuraavan esityksen:

Kunnanjohtajan viran hakuaikaa jatketaan eikä keskeytetä.

 

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Tiina Huilaja ilmoitti Vihreiden kannattavan jatkohakua.

 

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Yrjötapio Kivisaari ilmoitti Keskustan kannattavan kunnanhallituksen esitystä.

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että OMK:n valtuustoryhmä on tehnyt kunnanhallituksen esityksestä poikkeavan esityksen, jota Vihreiden valtuustoryhmä on kannattanut, ja asiassa on suoritettava äänestys.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

Kunnanhallituksen esityksen kannalla olevat äänestävät JAA.

OMK:n valtuustoryhmän esitystä kannattavat äänestävät EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kahdeksantoista (18) jaa-ääntä, kahdeksan (8) ei-ääntä ja yksi (1) oli poissa.

 

Jaa-ääniä antoivat Pirkko Jauhojärvi, Sirkka Hangasvaara, Ville Jokela, Sakari Kautto, Oula Vuolli, Kimmo Ala, Yrjötapio Kivisaari, Mikko Lompolo, Aki Nevalainen, Maarit Niskanen, Raija Palosaari, Antti Pekkala, Jukka Poti, Matti Pääkkölä, Pekka Rajala, Marita Toivanen, Juha Toivola ja Jukka Ylisuvanto.

Ei-ääniä antoivat Tiina Huilaja, Esa Ylläsjärvi, Maija Linnala, Outi Marttila, Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen, Yrjö Vaara ja Inkeri Yritys.

Poissa oli Jussi Mäkitalo.

 

Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston päätökseksi ja kunnanjohtajan määräaikaiseen virkaan ajalle 1.1. - 31.12.2020 nimitetään yhteiskuntatieteiden maisteri Antti Jämsén.

Puheenjohtaja totesi, että tämä oli samalla määräaikaisen kunnanjohtajan virkavaali.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa