RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 28.08.2019/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 45 |
28.08.2019 |
Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen v. 2018
243/02.06.01/2018
Sotelk 28.08.2019 § 45
Kunnanhallitus on lähettänyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2018 lausunnolle lautakuntiin.
Tarkastuslautakunnan arviontityön painopistealueina vuonna 2018 oli mm. sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena ja sen alaisista toiminnoista terveyskeskuksen avohoito, erikoissairaanhoito, sosiaalityö, vammaispalvelut ja lastensuojelu.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää antaa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen havainnoista seuraavan lausunnon:
Kunnanvaltuusto hyväksyi kuntastrategian 20.8.2018, josta johtuen strategisia tavoitteita ei vielä kaikilta osin kyetty sisäistämään.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintakulujen ylitykset johtuivat erikoissairaanhoidon ennakoitua suuremmista ostopalveluista lähinnä yliopistosairaaloista ja vanhus- ja vammaispalvelujen kuntalaisten subjektiivisten oikeuksien arvioitua suuremmasta käytöstä.
Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannuksia on tarkasteltu vuoden 2017 tietojen perusteella ja arviointikertomuksessa on mainittu perusterveydenhuollon kustannusten olevan vertailukuntia suuremmat. Kittilän perusterveydenhuollon toimintakyky ja palvelut ovat keskimääräistä paremmalla tasolla, esim. hoitohenkilökuntaa ja lääkärityövoimaa on ollut hyvin saatavilla. Vastaanottokyky vuodeosastolle ja avohoitoon on ollut hyvä eikä siirtoviivemaksuja ole syntynyt.
Sosiaalityön ja lastensuojelun ongelmana on ollut sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus. Asiaa on selvitetty monin tavoin, mm. toteuttamalla koko kuntaa koskeva työhyvinvointi-hanke, työpaikkaselvityksellä ja poistamalla epäpätevyysvähennykset. Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi maaseutukuntiin on ylipäänsä haasteellista.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |