Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.03.2019/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 20

22.01.2019

Kunnanvaltuusto

§ 6

04.03.2019

 

Eron myöntäminen Anniina Kärjelle varavaltuutetun tehtävästä

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 22.01.2019 § 20

 

 

Anniina Kärki on 8.1.2019 kirjeellään pyytänyt eroa kunnallisista luottamustoimista paikkakunnalta pois muuton vuoksi.

 

Anniina Kärki on perussuomalaisten 3. varavaltuutettu kunnanvaltuuston väliaikaisessa kokoonpanossa.

 

Kuntalain 70 §:n 3 mom. mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Edellä mainitun mukaisesti Kärki menettää vaalikelpoisuutensa paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää eron Anniina Kärjelle kunnanvaltuuston varajäsenyydestä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Kvalt 04.03.2019 § 6

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa