Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 298

18.09.2018

 

Kiinteistö Oy Kittilän Lihankäsittelylaitos/hallituksen jäsenehdokkaan ja varajäsenehdokkaan nimeäminen

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 18.09.2018 § 298

 

(Lisätietoja: Vs. kunnanjohtaja, puh. 040 653 0774)

 

Kunnanhallitus on käsitellyt 13.4.2015 §:ssä 146 Kiinteistö Oy Kittilän Lihankäsittelylaitoksen perustamista. Kunnanhallitus on tuolloin päättänyt, että Kittilän kunta perustaa yhdessä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ja Levi Food Oy:n kanssa Kiinteistö Oy Kittilän Lihankäsittelylaitoksen. Kunnanhallitus on samalla päättänyt nimetä Kittilän kunnan puolesta hallituksen jäseneksi kunnanhallituksen silloisen jäsenen Eino Holckin.

 

Kiinteistö Oy Kittilän Lihankäsittelylaitoksen yhtiöjärjestyksen 11 §:n 10. kohdan mukaan hallituksen jäsenet on valittava varsinaisessa yhtiökokouksessa.

 

Eino Holck on Kittilän kuntaan 16.10.2017 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa kaikista Kittilän kunnan luottamustehtävistä ja kunnan osaksi omistamien yhtiöiden hallitusten jäsenyyksistä. Holckin tilalle tulee nimetä Kiinteistö Oy Kittilän Lihankäsittelylaitoksen hallitukseen uusi jäsen sekä lisäksi varajäsen.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää nimetä Kiinteistö Oy Kittilän Lihanjalostuslaitoksen hallitukseen jäsenehdokkaan ja varajäsenehdokkaan.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen varajäsen Raija Palosaari esitti varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi Juha Toivolaa.

Varajäsen Antti Pekkala esitti varajäsenehdokkaaksi Jussi Mäkitaloa.

Jäsen Ahti Ovaskainen esitti varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi Yrjö Vaaraa.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi on esitetty kahta eri ehdokasta, joten on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki hyväksytyn esityksen äänestämisestä kädennostoäänestyksellä.

 

Kädennostoäänestyksessä Yrjö Vaaraa äänestivät Ahti Ovaskainen ja Tuula Mertaniemi.

Juha Toivolaa äänestivät Raija Palosaari, Yrjötapio Kivisaari, Sakari Kautto, Antti Pekkala, Pekka Rajala, Marita Toivanen ja Pekka Kenttälä.

 

Puheenjohtaja totesi, että suoritetun äänestyksen perusteella Juha Toivola on valittu varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi ja Jussi Mäkitalo varajäsenehdokkaaksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa