Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 71

17.09.2018

 

Särestövaaran metsätien peruskorjauksen tukihakemus

 

236/02.05.01/2017

 

Teknlk 17.09.2018 § 71

 

 

Särestövaaran metsätien hoitokunta 5.10.2017 lähettänyt Kittilän kunnalle tukihakemuksen koskien Särestövaaran metsätien perusparannusta. Hoitokunnan tavoitteena on ollut tien saaminen kuntoon syksyyn 2019 mennessä, jotta vilkkaan metsätien liikenne voi jatkua normaalisti.

 

Hoitokunta pyytää hakemuksessaan, että Kittilän kunta ottaa vastatakseen osan tiekunnalle lankeavasta kustannusosuudesta. Yhtenä perusteena esitetään se seikka, että Särestövaaran metsätien kunnostuksella on positiivista seudullista vaikutusta sekä vaikutusta Kittilän kunnan matkailuun.

 

Hanke on saanut valtionavustusta Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta yhteensä 102 286 euroa. Avustus on 50% hyväksyttävistä kustannuksista jotka ovat 204 573 euroa.Tiekunnalle jäävä kustannusosuus on täten 102 286 euroa. Avustuspäätös on tehty 11.06.2018 (LAPELY/3528/2017).

 

Työt ovat tällä hetkellä käynnissä urakoitsijan OTSO-Metsäpalvelut Oy:n suorittamana. Hoitokunta on päättänyt urakasta sähköpostikokouksessaan 20.7.2018.

 

Talousarviossa avustukset tiekunnille rakentamiseen ja järjestäytymiseen todetaan:

 

Avustukset tiekunnille rakentamiseen ja järjestäytymiseen

Avustusmenot 9.500 € on tarkoitettu:

Yksityistien peruskorjaushankkeiden tukemiseen (hankkeiden valmistelutyö sekä varsinainen rakentaminen) Avustusta voivat hakea ne tiekunnat, jotka saavat valtionavustuksen. Avustus on 50 % yksityisten osakkaiden maksuosuudesta. Avustus on tarkoitettu pysyvän asutuksen teille tai tieosuuksille, jotka toimivat merkittävinä pysyvän asutuksen pääsyteinä ja työmatka- sekä palveluliikenteen merkittävinä tieyhteyksinä (oikotie). Avustus koskee myös mahdollisia ns. puuhuollon valtionavulla peruskorjattavia teitä, kuitenkin vain pysyvän asutuksen osuudelta sekä yksityistiekuntien (pysyvän asutuksen tiet, joilla tiekunta) peruskorjaushankkeiden valmistelutyön tukemisesta ja tiekuntien uudelleen järjestäytymisen tukemista (vanhat "nukkuvat" tiekunnat). Avustuksen piiriin voidaan lukea mm. yksityistien kunnon ja peruskorjaustarpeen kartoitus ja suunnitelmien laadinta, valtionapukelpoisuuden ja/tai valtionavun hakuun liittyvien asiakirjojen laadinta ulkopuolisena työnä (työtä johon tiekunta tarvitsee mahdollisesti ulkopuolista apua kuten konsulttia tmv.). Myös tiekunnan uudelleen

järjestäytymisen toimituskustannukset ml. alueelliset tietoimitukset (tiekuntien yhdistämiset) kuuluvat avustuksen piiriin,mikäli niillä saavutetaan kunnan ja/tai tieosakkaiden kunnossapitokustannussäästöjä. Mikäli avustus tiekunnalle myönnetään, on avustuksen suuruus enintään 50 % yksityisten maksuosuudesta ja avustus maksetaan toteutuneiden kulujen tositteita vastaan.

Tien yhteispituus on 8,87 km josta Kelontekemä - Kaukonen tieyhteyttä, jota käytetään myös oikotienä, on noin 3.4 km. Yksityisten osakkaiden osuus koko tiestä on 22,83 %. Yksityisten osuus 50%:n valtionavustuksen jälkeen tekisi 23.351 €. Talousarvioon on varattu 9.500 € määräraha, josta avustukseen 9.250 €.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää myöntää Särestövaaran metsätien perusparannukseen 9.250 € avustusta yksityisten maksuosuuteen, avustus maksetaan toteutuneiden kulujan tositteita vastaan.

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa