Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 123

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 47

08.03.2023

Kunnanhallitus

§ 123

28.03.2023

 

Sähköasentajan vakinainen toimi

 

71/01.01.00/2023, 31/02.02/2022

 

Teknlk 08.03.2023 § 47

 

 

(Lisätietoja: Tiemestari p. 0400862532 Kiinteistöpäällikkö p. 040 702 6243)

Kittilän kunnalla on hallittavanaan 55 kiinteistöä, 1700 katuvaloa sekä erittelemätön määrä reittien, liikuntapaikkojen, kiinteistöjen piha-alueiden ja puistojen valaistuksia. Tällä hetkellä kunnan palveluksessa on yksi sähköteknikko.

 

Kittilän kunta on kilpailuttanut valaistuksen ylläpitourakan 2020. Hankinta on keskeytetty kalliina (Teknlk 02.10.2020 § 100). Samassa pykälässä on käsitelty vaihtoehtoista tapaa ylläpitää valaistusta Kittilän kunnassa. Rovakairan työohjelmaan ei ole sopinut Kittilän kunnan valaistuksien korjauksia riittävissä määrin, joten talven 2022/23 aikana on valaistuksessa ollut pitkäkestoisia puutteita mm. laduilla ja syrjäkylien valaistuksessa. Edellä mainitusta syystä tulosalue liikenneväylät sekä puistot ja yleisten alueiden hoito vaatii yhden sähköasentajan panoksesta noin 50%, mitä ei nykyisillään ole mahdollista järjestää.

 

Lisäksi teknisellä osastolla on lähivuosina odotettavissa eläköitymistä. Eläköityminen pitäisi osin paikata jo nyt, jotta niin sanottua "hiljaista tietoa" mm. maastossa olevien sähkö kaappien sijainnista ja valojen ohjauksista, kiinteistöjen sähköjärjestelmistä yms. saadaan siirrettyä eteenpäin. Tekninen osasto on pitänyt keskustelun järjestelmätoimittajan kanssa mahdollisuudesta siirtyä kunnan katuvalojen etävalvontaan. Projektin läpi viemiseksi tarvitaan sähköasentajan aikaa, jonka järjestäminen nykytilanteessa on erittäin haastavaa, sillä sähköteknikko vastaa tällä hetkellä myös käytännön työstä.

 

Kiinteistöpalvelut ylläpitävät rakennusten sähköjärjestelmiä. Normaalien kunnossapitotöiden lisäksi sähkötöitä lisäävät energiatehokkuuteen tähtäävät muutostyöt kuten laitteiden ja valaistuksen uusiminen ja autojen lataukseen liittyvä selvitystyö, suunnittelu ja rakentaminen. Kiinteistöpalvelut myös remontoivat tällä hetkellä noin 7 asuinhuoneistoa vuosittain. Myös muissa investoinneissa sekä tilamuutoksissa tarvitaan useasti sähkömiestä.

 

Näiden seikkojen vuoksi tekninen osasto esittää toisen sähköasentajan palkkaamista ja määrärahojen lisäämistä henkilön palkkaamiseksi. Palkkakustannukset työnantajakuluineen olisivat noin 55 000€.

 

Sähköasentajan toimen kelpoisuusvaatimuksena on sähköasentajan S2 pätevyys joka oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajan ja käytön johtajan tehtävissä nimellisjännitteeltään 1 KV vaihtojännisteisten ja 1,5 KV tasajännitteisten sähkölaitteistojen sähkötöissä, lisäksi sähköasentajalla tulisi olla BC luokan ajokortti, jotta hän voi kuljettaa kunnalle hankittua nostolava-autoa.

Uuden sähköasentajan kustannukset jaettaisiin tulosalueiden kiinteistöhallinta (50%), liikenneväylät (25%) sekä puistot ja yleiset alueet (25%) kesken.

Tekninenjohtaja:
Tekninen lautakunta päättää:

  1. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle sähköasentajan vakinaisen toimen perustamista 1.4.2023 alkaen.

  2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että teknisen toimen käyttötalouteen lisätään 55 000 euron lisämääräraha, joka jaetaan tulosalueille esittelyn mukaisesti.

Päätös:
Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 28.03.2023 § 123

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1. esittää kunnanvaltuustolle sähköasentajan vakinaisen toimen perustamista 1.4.2023 alkaen.

 

2. esittää kunnanvaltuustolle, että teknisen toimen käyttötalouteen lisätään 55 000 euron lisämääräraha, joka jaetaan tulosalueille esittelyn mukaisesti.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa