Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 114

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 114

14.03.2023

 

Jäsenten nimeäminen Ikkarin kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan ohjausryhmään

 

350/00.02.01/2021

 

Khall 14.03.2023 § 114

 

Maakuntakaavaa osa-alueittain laadittaessa tulee kaavan valmistelua ohjaamaan asettaa maakunnan liiton toimielin, jossa on asianomaisten kuntien ehdottamia jäseniä.

 

Lapin liiton hallitus on 27.2.2023 päättänyt nimetä Ikkarin kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavaan ohjausryhmän. Lapin liitto on pyytänyt myös Kittilän kuntaa nimeämään 22.3.2023 mennessä kaksi jäsentä ja heille varajäsenet kyseiseen ohjausryhmään johtavista luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista.

 

Kunnasta voi varsinaisten jäsenten lisäksi ohjausryhmään osallistua kunnan kaavoituksesta vastaava, mikäli hän ei kuulu kokoonpanoon.

 

Nimeämisessä tulee huomioida tasa-arvon toteutuminen.

 

Ohjausryhmän ensimmäinen kokous pidetään 31.3.2023 klo 9.30 Sodankylässä. Lapin liiton nimeämispyyntö liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kittilän kunnanhallitus nimeää ohjausryhmään varsinaiseksi jäseneksi Kittilän kunnan kaavoituksesta vastaavan maanmittausinsinöörin ja varajäseneksi teknisen johtajan. Kunnanhallitus nimeää jäsenen ja varajäsenen kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Jäsen Pirkko Jauhojärvi esitti varsinaiseksi jäseneksi Jouko Nikkistä.

Jäsen Marita Toivanen esitti varajäseneksi Oula Vuollia.

Kunnanhallitus hyväksyi Jauhojärven ja Toivasen esitykset.

 

Inkkarin kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan ohjausryhmään nimettiin Kittilän kunnan kaavoituksesta vastaava maanmittausinsinööri ja varajäseneksi tekninen johtaja sekä varsinaiseksi jäseneksi Jouko Nikkinen ja varajäseneksi Oula Vuolli.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa