Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 110

14.03.2023

 

Osallistuminen Biopeitto 3 - Kiertotaloutta edistävät alueelliset toimintamallit ja biopeittoratkaisut kaivosten jälkihoidossa -hankkeeseen

 

65/00.01.05/2021

 

Khall 14.03.2023 § 110

 

Kittilän kunta on ollut Biopeitto 2 -hankkeessa mukana. Hankepartnereina ovat toimineet Luonnonvarakeskus (Luke) ja Geologian tutkimuskeskus (GTK). Hankkeeseen on sitoutunut useita Lapin alueen kuntia, kiertotalousyrityksiä sekä kaivostoimijoita.

 

Kolmivuotinen hanke on loppumassa 30.9.2023. Luonnonvarakeskus on hakemassa Biopeitto -projekteille jatkoa Euroopan aluekehitysrahaston Ympäristö EAKR-hausta ja kerää suosituksia yrityksiltä ja kunnilta. Mikäli hankkeelle myönnetään osarahoitusta, se toteutetaan yhteistyöhankkeena, jonka päätoteuttajana on Luonnonvarakeskus ja osatoteuttajana Geologian tutkimuskeskus.

 

Suunnitellun projektin päätavoitteena on kehittää kaivosalueille käytettäväksi peittoratkaisu, jonka avulla kaivannaisjätteen ympäristövaikutukset vähenevät ja alueiden maisemointi onnistuu. Merkittävä osa tavoitetta on edistää alueellisten orgaanisten jäte-/sivuvirtamateriaalin kierrätystä jatkojalostuksen kautta hyödynnettäväksi kaivosalueiden peittoratkaisuissa.

 

Hankkeen yksilöidyt tavoitteet ovat:

1. Parantaa sivuvirtamateriaalien (mm. kompostoitu jätevesiliete, purkupuu, harvennuspuu ja näistä valmistettu biohiili, energiapolton lentotuhka, mädäte) ja kasvipeitteen avulla

a. kaivosalueiden peittorakenteen vesitaloutta

i. peittorakenteen paksuus; suotoveden määrä ja laatu (TP 2)

b. pitkäaikaista vihertymistä ja kokonaisvaltaista ekosysteemin palautumista

i. paikalliset kasvilajit - sukkessio (TP 3 ja 4)

ii. mikrobien vaikutus kasvien menestymiseen (TP 3)

2. Selvittää reitti kehitettyjen materiaalien viranomaishyväksynnälle (TP 1)

 

Entistä useampi kaivostoimija on lähdössä uuteen hankkeeseen mukaan (mm. Agnico Eagle). Mukaan on tällä hetkellä lähdössä kuusi kaivostoimijaa. Lisäksi mukaan on pyydetty alueiden kiertotalouden ympärillä toimivia yrityksiä kuten Levin Vesihuolto Oy.

Kittilän kuntaosuus on 3 000 € kolmelle vuodelle 1 000 €/vuosi. Kuntaosuus katetaan vuoden 2023 talousarviosta muun toiminnan kustannuspaikalta 30105.

Oheismateriaalina on kunnanjohtajan suositus/sitoutumiskirje.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää osallistua Biopeitto 3 - Kiertotaloutta edistävät alueelliset toimintamallit ja biopeittoratkaisu kaivosten jälkihoidossa -hankkeeseen 2023 - 2026 siten, että kunnan rahoitusosuus on 1 000 euroa/vuosi, yhteensä 3 000 euroa.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Varajäsen Raili Fagerholm ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta (HalL 28 § 1 mom 5-kohta; yhteisöjäävi, Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen jäsenyys) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (poissa klo 14.31-14.36).

Hänen tilalleen kokoukseen saapui varsinainen jäsen Paula Nevalainen.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa