Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 105

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 12

27.01.2023

Tekninen lautakunta

§ 32

23.02.2023

Kunnanhallitus

§ 105

14.03.2023

 

Kittilän kunnan vaatimukset koulukeskuksen rakentamisvaiheessa lattioiden pinnoituksiin

 

5/10.03.01/2021

 

Teknlk 27.01.2023 § 12

 

 

(Lisätietoja: paikallisvalvoja p. 040 6744 393)

Kittilän kunnanhallituksen asiakirjan 22.4.2013 (oheismateriaalina) mukaan Kittilän kunta edellyttää että, maanvaraisissa lattioissa betonin suhteellinen kosteus saa olla rakenteen mukaisella arviointisyvyydellä A korkeintaan 75 % (RH) ja ontelolaattarakenteisissa välipohjissa pintavalun ja/ tai tasoitteen pinnassa syvyydellä 10-30 mm korkeintaan 70 % (RH).

Rakennusurakoitsija on omissa työmaasuunnitelmissaan valmistellut toteutuksen suunnittelijoiden laatiman rakennusselostuksen alapohjalaatat kohdan 1221 mukaisen vaatimuksen perusteella: "Ennen pinnoittamista rakenteen pintaosien suhteellisen kosteuden mittaussyvyydellä tulee olla alle 85 % RH". Välipohjalaatalle rakennusurakoitsija on valmistellut toteutuksen 95% (RH) johon ei rakennusselostuksessa ole esitetty erillistä vaatimusta sekä huomioiden myös, että holvin rakenne pääsee kuivumaan alapuolelta vaikka yläpuolinen pintavalu on jo tehtynä.

Tekstiililaatan valmistajan asennusoppaan (oheismateriaalina) mukaan uuden betonin tulee olla täysin kovettunut. Betonialustan jäämäkosteus saa olla Betonirakenteiden päällystämisohjeiden (Betonitieto sekä Lattian- ja seinänpäällysteliitto 2007) mukaan rakenteen mukaisella arviointisyvyydellä A korkeintaan 90 % RH, ja syvyydellä 0,4 x A korkeintaan 75 % RH. Mittaustulokset dokumentoidaan. HUOM! Rakennusteollisuus RT suosittaa, että betonialustalle levitetään vähintään 5 mm kerros matala-alkalista tasoitetta estämään liiman sisältämän veden kontakti betonialustan kanssa kiinnitettäessä tekstiililaattoja osittain tai kauttaaltaan tarra- tai pysyvällä liimalla.

Rakennesuunnittelijan laatimat rakennetyypit oheismateriaalina.

Rakennesuunnittelija on laatinut ajallisen laskelman kantavan holvin laskennallisista kuivumisajoista (oheismateriaalina).

Koska sopimusasiakirjoissa on ristiriitaisuus maanvaraisen lattian suhteellisen kosteuden raja-arvossa, niin urakkasopimuksen mukaisesti rakennusselostus on pätevyysjärjestyksessä ennen yleisiä työohjeita ja selostuksia. Toisaalta mikäli tilaaja edellyttää rakennusselostusta tiukemman RH-arvon noudattamista, niin siinä tapauksessa urakoitsijoille muodostuu mahdollisuus työmaan aikatauluun lisäaikaa ja lisätöiden vaatimuksiin.

Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää, että koulukeskuksen lattiapinnoituksissa noudatetaan rakennusselostusta ja lattiapinnoitteiden valmistajien ohjeita, sekä välipohjalaatan suhteellinen kosteus tulee olla alle 95 % (RH) ennen askeläänieristyslevyn asentamista.

Päätös:

Vuokko Mäntymaa esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Tarkennusta asiaan, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat ajallisesti ja taloudellisesti rakennushankkeeseen. Pirkko Jauhojärvi kannatti.

 

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Vuokko Mäntymaan esityksen.

 

__________

 

Teknlk 23.02.2023 § 32

 

 

Insinööritoimisto J. Lampela Oy on toimittanut 2.2.2023 päivätyn asiakirjan eri vaihtoehdoilla laskennallisista kuivumisajoista, oheismateriaalina.

Sakela Rakennus Oy on toimittanut 17.2.2023 päivätyn asiakirjan eri vaihtoehdoilla kustannusvaikutuksista ja aikatauluvaikutuksista, liitteenä.

Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Sakela Rakennus Oy:n esittämistä vaihtoehdon 1 mukaisen raja-arvon, että betonin suhteellinen kosteus on oltava alle 85 % ennen pinnoitusta kuitenkin niin, että mikäli lattiapinnoitteiden valmistajien vaatimus on tiukempi tulee sitä noudattaa.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 14.03.2023 § 105

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa