Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Revontuli-Opiston jaosto

§ 6

27.02.2023

 

Revontuli-Opiston talouden toteuma ja talousselvitys vuodelta 2022

 

VapsivJ 27.02.2023 § 6

 

Revontuli-Opiston talousarvion toimintakulut muodostuvat hallinnon, opetustoiminnan, maksupalvelutoiminnan ja hanketoiminnan menoista. Talousarvion mukaisesti toiminta rahoitettiin valtionosuudella, opetustoiminnan tuloilla (kurssimaksut), kuntien maksuosuuksilla ja hankerahoituksella. OKM vahvistaa vuosittain kansalaisopistojen yksikkötuntihinnan, joka on valtionosuuden (57 %) laskennallinen peruste. Vuoden 2022 laskennallisen perusteen yksikkötuntihinta oli 89,48 € ja kun Revontuli-Opistolle vahvistettiin 11 859 valtionosuustuntia, sai Kittilän kunta opistotoiminnan perusteella valtionosuutta yhteensä 604 852 €.

Revontuli-Opiston Opiston toimintatuotot jäivät tavoitteestaan vuonna 2022 (toteuma 90,2%). Tähän vaikutti ennakoitua alemmat kurssimaksutuotot ja hankerahoituksen siirrot seuraavalle vuodelle 2023. Taloutta tasapainotti kuitenkin myös toimintakulujen arvioitua pienempi osuus (toteuma 94,7 %) sekä ennakoitua suurempi valtionosuus. Revontuli-Opistossa kuntaosuuksia vuonna 2022 maksettiin siten, että isäntäkunta Kittilän osuus oli 220 000 euroa, Enontekiön 57 500 € ja Sodankylän kuntaosuus oli 147 800 euroa. Taloudellisen tuloksen ollessa ylijäämäinen, ennakkoon maksetuista kuntaosuuksista palautuu vuodelta 2022 rahaa kaikille opistokunnille liitteinä olevien kuntakohtaisten talousselvitysten mukaisesti.

Opetustoimen osalta opisto ylitti arvioidut toimintakulut, käyttöasteen ollessa 101,6 %. Opetustoiminnan tulosta rasitti erityisesti kurssimaksutuottojen väheneminen (toteuma 95,1 %)

Hankerahoituksen osalta opiston tulos on saadun rahoituksen ja kustannusten osalta tasapainossa siten, että hankerahoitusta kirjattiin vuodelle 2022 yhteensä 36 022 euroa ja vastaavasti hankekulut olivat 41 191 euroa. Saatu rahoitus koostuu useammasta eri valtionavustuksesta. Menot ovat tuloja suurempia, sillä useimmissa OPH:n hankkeissa omarahoitusosuus on 15 %.

 

Revontuli-Opiston vuoden 2022 taloudellinen tulos

TA2021 TOT 2021 TA2022 TOT 2022

toimintatuotot 830 650

745 577 808 852 729 774

toimintakulut -1 389 780 -1 346 735 - 1 387 326 - 1 313 901

toimintakate - 559 130 - 601 158 - 578 474 - 584 127

valtionosuus 559 130 573 641 578 474 604 852

tulos 0 - 26 773 0 + 20 725

 

Toimintakate kuvaa Revontuli-Opiston toimintakulujen ja toimintatuottojen välistä erotusta. Kunnallistaloudessa toimintakate on aina miinusmerkkinen, koska valtionosuudet esitetään talouslaskelmassa vasta toimintakatteen jälkeen. Toimintakate ilmoittaa paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi valtionosuuksilla. Tämä toimintakatteen tulos vuoden 2022 osalta tarkoittaa sitä, että Kittilän kunnalle jää Revontuli-Opiston taloudellisena tuloksena vuoden 2022 osalta 20 725 ylijäämä.

 

Kuntakohtaiset palautukset näkyvät liitteissä.

 

Revontuli-Opiston rehtori:

Revontuli-Opiston jaosto hyväksyy taloudellisen tuloksen.

 

 

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin Revontuli-Opiston taloudellinen tulos vuodelta 2022 esityksen mukaisesti.

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa