Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 91

28.02.2023

 

Luottokortin hankinta kunnanjohtaja Timo Kurulalle

 

Khall 28.02.2023 § 91

 

(Lisätietoja: Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Kunnanjohtajan tehtäviin liittyy matkustamista ja edustamista, joten luottokortti on tarpeen. Tiettyjä hankintoja voi tehdä vain luottokortilla. Myös aiemmilla kunnanjohtajilla on ollut kunnan luottokortit.

 

Hallintosäännön 3 §:n mukaan kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hallintojohtaja.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtaja Timo Kurulalle hankitaan luottokortti Pohjolan Osuuspankin kautta. Luottokortin käyttörajaksi asetetaan kymmenentuhatta (10.000) euroa kuukaudessa.

 

Päätös:

Esteellisyyttä käsitelty §:n 90 kohdalla seuraavasti:

"Kunnanjohtaja Timo Kurula olevansa esteellinen §:ien 90 ja 91 osalta (asianosaisjäävi) ja poistui kokouksesta näiden asioiden käsittelyn ajaksi (poissa klo 15.31-15.32)."

 

Hallintojohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa