Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 27

23.02.2023

 

Maa-aineslupapäätös, Ruottaman hiekka-alue, Morenia Oy

 

512/10.03.00/2022

 

RakYmplk 23.02.2023 § 27

 

(Lisätietoja ympäristötarkastaja p. 040 636 0512)

 

Kittilän kunnan ympäristö- ja rakennuslautakunta on vastaanottanut maa-aineslain (555/1981) 4 §:n maa-aineslupahakemuksen maa-ainesten ottoon ja murskaamiseen Ruottamassa, Ruottaman hiekka- alueella tiloilla Kittilän Valtionmaa III (261-893-12-1) ja Ruottama (261-405-46-3). Ruottaman hiekka-alue sijaitsee Ylläksentieltä etelään haarautuvan metsäautotien varrella, noin 8,5 km etäisyydellä Kittilän kirkonkylästä.

 

Alue on vanha maa-ainesten ottoalue, jonka edellinen maa-aineslupa (15.11.2012 § 136) on päättynyt 20.12.2022. Morenia Oy hakee maa-ainesten ottolupaa 10 vuodeksi hiekan ja soran ottoon ja murskaukseen siten, että murskauspäiviä olisi alle 50. Lupaa haetaan 9,23 ha alueelle kokonaisottomäärän ollessa 150 000 m3 ja ottosyvyys 0-9 m. Kohde ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella eikä sen läheisyydessä ole suojeltavia luontokohteita, muinaismuistokohteita tai asutusta. Lähin suojelualue on 5,4 km lännessä sijaitseva Pallas-Yllästunturin kansallispuisto (FI1300618 Ylläs - Aakenus SAC). Lähin vesistö on 50 metrin etäisyydellä sijaitseva Ruottamanoja. Alueen läheisyydessä sijaitsee runsaasti törmäpääskyn pesintöjä (tarkastuskäynti 28.6.2022). On hyvin mahdollista, että toiminta-alueella tulee esiintymään törmäpääskyjen pesintöjä maa-ainesten oton aikana.

 

Alueelle on suoritettu tarkastus 28.6.2022 (ympäristötarkastaja). Tarkastuksella ei ole havaittu estettä uuden maa-ainesluvan myöntämiselle.

 

Päätösliitteessä on annettu määräyksiä mm. suurimmista sallituista vuotuisista otto- ja murskausmääristä, jätteistä, melusta, ilmanpäästöistä, poltto- ja voiteluaineiden käytöstä, toiminnasta häiriötilanteissa, vesistöä suojaavasta kasvillisuusvyöhykkeestä, luonnonsuojeluasetuksen nojalla suojellun törmäpääskyn pesintöjen huomioimisesta, pohjavesien tarkkailusta ja toiminnan tarkkailun raportointivelvollisuudesta.

 

Ympäristösihteeri:

Esitän, että rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää Ruottaman hiekka-alueelle maa-ainesluvan sekä MAL § 21 mukaisen toiminnan aloittamisoikeuden ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta Morenia Oy:lle päätösliitteen mukaisesti.

 

MAL § 21 mukaisen aloittamisoikeuden vakuudeksi esitetään toiminnanharjoittajan esityksen mukaisesti 5 000 euroa. Vakuus asetetaan mahdollisten haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamiseksi lupapäätöksen kumoamisen tai muuttamisen varalta.

 

Maa-aineslain 11 §:n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamisen vakuudeksi esitetään Kittilän kunnanhallituksen 3.12.2021 § 531 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti

43 508 euroa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa