Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Hyvinvointilautakunta

§ 14

23.02.2023

 

Kino Ylärin elokuvakerhon perustaminen ja hinnaston vahvistaminen

 

60/12.03.05/2023

 

Hyvinvointilautakunta 23.02.2023 § 14

 

 

(Lisätietoja: kulttuurisihteeri p. 040 568 1356)

 

Kino Yläri on Lapin läänin alueella pisimpään toiminut kunnallinen elokuvateatteri. Toiminta Kittilässä on aloitettu vuonna 1983 ja kunnanhallituksen päätöksestä teatterisali on nimetty Yläriksi 14.1.1983. Elokuvateatteritoiminnasta puhuttaessa salista käytetään nimitystä Kino Yläri.

 

Kino Yläri viettää juhlavuotta ja sen kunniaksi aloitetaan kauan kaivattu elokuvakerhotoiminta. Kerhotoiminta tuo oivan lisän monipuoliseen elokuvatarjontaan. Elokuvakerho Ylläri kokoontuu juhlavuoden aikana viisi kertaa keskiviikkoiltaisin klo 18.00 alkaen. Kokoontumiskerrat ovat 15.3., 26.4., 25.10., 15.11. sekä 13.12. Kerhon vetäjänä toimii kulttuuritoimen työntekijä Paula Ojanperä, joka valitsee esitettävät elokuvat.

 

Kino Ylärin näytökset ovat maksullisia: 2D-elokuvat aikuiset 8€ ja alle 18-vuotiaat, eläkeläiset ja työttömät 6 € sekä 3D-elokuvat aikuiset 9 € ja alle 18-vuotiaat, eläkeläiset ja työttömät 7 €. Elokuvakerhotoiminalle on määriteltävä hinta. Elokuvakerho Yllärin esityksiin ovat kaikki tervetulleita voimassa olevan elokuvalippuhinnaston mukaisesti, mutta asiakas voi hankkia Kino Ylärin elokuvakerhopassin 30 €, joka sisältää vuoden kaikki elokuvat sekä pienen tarjoilun elokuvan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 24 § mukaan lautakunta päättää toiminnan yleisistä periaatteista sekä palveluista perittävistä maksuista.

Sivistystoimenjohtaja:

Hyvinvointilautakunta päättää, että

 

1) Kino Ylärin elokuvakerhopassin hinta vuodeksi on 30€.

 

2) Elokuvakerho Yllärin yksittäisiin näytöksiin voi osallistua voimassa olevan (1.1.2016) lippuhinnaston mukaisesti: 2D-elokuvat aikuiset 8 € ja alle 18-vuotiaat, eläkeläiset ja työttömät 6 € sekä 3D-elokuvat aikuiset 9 € ja alle 18-vuotiaat, eläkeläiset ja työttömät 7€.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa