Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 83

14.02.2023

 

Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

 

367/00.00.00/2022

 

Khall 14.02.2023 § 83

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597)

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on asetettu valinnan edellytykseksi, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Kelpoisuus vaalilautakuntaan:

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas.

 

Esteellisyys:

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva eduskuntavaalien ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Kelpoisuus vaalitoimikuntaan:

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi.

 

Esteellisyys:

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää asettaa vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten vaalilautakunnat seuraavasti:

 

001 Pohjoinen äänestysalue I Sirkka

Äänestyspaikka: Sirkan koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Tiensuu Reijo, pj.

1. Mäkitalo Arvo

Alatörmänen Ilse, vpj.

2. Hänninen Tanja

Korva Merja

3. Louhimaa Ville

Louhimaa Eveliina

4. Jokela Jenni

Mäkitalo Jussi

5. Rajala Pekka

 

002 Pohjoinen äänestysalue II Raattama

Äänestyspaikka: Raattaman koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Mikkola Tauno, pj.

1. Alatalo Eetu

Autto Mervi, vpj.

2. Alatalo Kalevi

Kaunisvesi Hilkka

3. Kyrö Aino

Kyrö Aira

4. Autto Tuija-Noora

Väänänen Markku

5. Alatalo Kimmo

 

003 Eteläinen äänestysalue I Alakylä

Äänestyspaikka: Alakylän koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Suhonen Eeva, pj.

1. Ala Mirja

Seppälä Sirpa, vpj.

2. Mäkinen Seppo

Hakala Anna

3. Pappila Tuomo

Mokko Tuomo

4. Marttala Hilkka

Lahti Jukka

5. Ylitalo Raija

 

004 Eteläinen äänestysalue II Helppi

Äänestyspaikka: Vuoman koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Hattukangas Ari, pj.

1. Kantola Seppo

Gullsten Pirjo, vpj.

2. Kantola Antti

Palo Heli

3. Uutela Leena

Kangas Eija

4. Tapio Helena

Kumpula Jarmo

5. Lampela Rauni

 

005 Itäinen äänestysalue Kiistala

Äänestyspaikka: Kiistalan koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Eerola Jorma, pj.

1. Helaniva Timo

Piekkari Matti, vpj.

2. Takalo-Kähkönen Hanna

Haapamäki Armi

3. Hiltunen Saija

Rytkönen Kaisa

4. Rautiola Risto

Keränen Sonja

5. Piekkari Markus

 

006 Läntinen äänestysalue Kaukonen

Äänestyspaikka: Kaukosen koulu

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ojanperä Kalle, pj.

1. Ojanperä Armi

Ollila Anne, vpj.

2. Hettula Ritva-Liisa

Jatkola Terttu

3. Veltheim Saana

Lehmuslehti Katja

4. Ollila Mika

Kokkonen Vesa

5. Väyrynen Pekka

 

007 Kirkonkylän äänestysalue Kirkonkylä

Äänestyspaikka: Lukio

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ylipalo Jaakko, pj.

1. Aarrevaara Antti

Moksi Aila, vpj.

2. Moilanen Marjo

Ylitörmänen Marjatta

2. Heinonen Juha

Marletsuo Juha

4. Aartola Annika

Tuominen Marjukka

5. Siitonen Esa

 

008 Kallon äänestysalue Kallo

Äänestyspaikka: Kallon kauppa

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ollikainen Erkki, pj.

1. Viitanen Mirja

Poikela Tapani, vpj.

2. Wäli Piippa

Kallojärvi Vieno

3. Poikela Jarmo

Poikela-Humminen Meeri

4. Mokko Kari

Raappana Päivi

5. Jauhojärvi Ilkka

 

Lisäksi kunnanhallitus päättää asettaa vaalitoimikunnan laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten, joihin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Lisäksi kunnanhallitus päätti asettaa vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten vaalitoimikunnan seuraavasti:

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Kangas Pia, pj.

1. Granroth Aaro

Palosaari Terho, vpj.

2.Jylhä Marita

Sääskilahti Kaarina

3. Hangasvaara Sirkka

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa