Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 61

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 61

14.02.2023

 

Edustajan ja varaedustajan nimeäminen Lapin vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmään kaudelle 2023-2027

 

350/00.02.01/2021

 

Khall 14.02.2023 § 61

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597)

 

Vesienhoidon kolmannelle suunnittelukaudelle asetettujen yhteistyöryhmien toimintakausi on päättymässä. Valtioneuvosto hyväksyi järjestyksessä kolmannet, vuoteen 2027 ulottuvat vesienhoitosuunnitelmat sekä merenhoitosuunnitelman päivityksen 16.12.2021. Vesienhoidon neljättä suunnittelukautta ja merenhoidon kolmatta suunnittelukautta varten Lapin ELY-keskus kutsuu koolle

uuden yhteistyöryhmän vuoden 2027 loppuun saakka.

 

Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 14 §:n mukaan elinkeino-,liikenne- ja ympäristökeskuksen on järjestettävä vesienhoitosuunnitelman valmistelun eri vaiheissa riittävä yhteistyö ja vuorovaikutus toimialueensa eri viranomaisten ja muiden tahojen kanssa.

Yhteistyöryhmän jäsenillä on merkittävä rooli oman toimialansa toimenpiteiden edistämisessä ja toteutuksessa. Lisäksi jäsenten odotetaan tuovan omaa osaamistaan ja asiantuntemustaan sekä

taustaryhmänsä näkemyksiä suunnitteluun, joka tähtää vesienhoito- ja merenhoitosuunnitelman tarkistamiseen. Tämä edellyttää toimivaa tiedonkulkua oman taustaryhmänsä kanssa.

 

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa vesienhoidon järjestämisestä Kemijoen, Tornionjoen, sekä Tenon-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoitoalueilla. Lapin eteläosien Ii- ja Kitkajoen vesistöt kuuluvat Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueeseen, missä yhteensovittavana viranomaisena on Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

 

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää nimeämään edustajan ja hänelle varahenkilön Lapin vesien- ja merenhoidon suunnittelun yhteistyöryhmään 28.2.2023 mennessä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kirjaamoon sähköpostilla: kirjaamo.lappi@ely-keskus.fi. Edustajasta ja varahenkilöstä tulee ilmoittaa nimi ja sähköpostiosoite.

 

Varsinaisen jäsenen ja varajäsenen nimittämisessä pyydetään huomioimaan lain naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (1986/609).

 

Edustajan nimennyt taho vastaa edustajansa kuluista.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajan sekä varaedustajan yhteistyöryhmään.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Pirkko Jauhojärvi esitti varsinaiseksi jäseneksi Jouko Nikkistä.

Jäsen Paula Nevalainen esitti varajäseneksi rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Oula Vuollia.

Jäsen Saana Veltheim esitti varsinaiseksi jäseneksi taikka varajäseneksi Saana Veltheimia.

 

Puheenjohtaja Marita Toivanen totesi, että esitysten välillä suoritetaan kädennostoäänestys.

 

Kädennostoäänestys varsinaisen edustajan osalta:

Jouko Nikkistä varsinaiseksi edustajaksi äänesti seitsemän (7): Tarmo Salonen, Tuula Mertaniemi, Sirkka Hangasvaara, Paula Nevalainen, Marita Toivanen, Pirkko Jauhojärvi ja Jouko Nikkinen.

Saana Veltheimia varsinaiseksi edustajaksi äänesti yksi (1): Saana Veltheim.

Poissa oli yksi (1): Jussi Mäkitalo.

 

Kittilän kunnan varsinaiseksi edustajaksi Lapin vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmään valittiin äänin 7-1 Jouko Nikkinen.

 

Kädennostoäänestys varaedustajan osalta:

Oula Vuollia varaedustajaksi äänesti kaksi (2): Marita Toivanen ja Paula Nevalainen.

Saana Veltheimia varaedustajaksi äänesti viisi (5): Tuula Mertaniemi, Saana Veltheim, Jouko Nikkinen, Sirkka Hangasvaara ja Pirkko Jauhojärvi.

Tyhjää äänesti yksi (1): Tarmo Salonen.

Poissa oli yksi (1): Jussi Mäkitalo.

 

Kittilän kunnasta Jouko Nikkisen varaedustajaksi Lapin vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmään valittiin äänin 5-2 Saana Veltheim.

 

Jäsen Tarmo Salonen poistui kokouksesta klo 16.06.

Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.06 - 16.17.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa