Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 3

24.01.2023

 

YSL 175 § mukaisen määräyksen perusteella tehdyt toimenpiteet ja asian käsittelyn päättäminen

 

385/11.03.04/2022

 

RakYmplk 24.01.2023 § 3

 

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on määrännyt VMAX Rentals Levi Oy:n suorittamaan korjaavia toimenpiteitä ympäristönsuojelulain 175 §:n mukaisella määräyksellä RakYmp lk 12.10.2022 § 158 toiminnan lainmukaisuuden palauttamiseksi. Määräyksen mukaisten toimenpiteiden toteuttamisen määräaika on ollut 31.12.2022 mennessä.

 

Ympäristötarkastaja on suorittanut määräyksen valvomiseksi 11.1.2023 tarkastuskäynnin VMAX Rentals Levi Oy:n käytössä oleville kiinteistöille yhdessä toiminnanharjoittajan edustajan kanssa.

Tarkastuksella on todettu seuraavaa:

- Polttoainesäiliön alle oli rakennettu tiivis bentoniittimatolla tiivistetty reunoiltaan korotettu alusta ja säilytystila oli asianmukaisesti katettu.

- Käymälä-järjestely oli muutettu asianmukaiseksi. Vanhan käymälän tilalle oli tuotu siirrettävissä ja tyhjennettävissä oleva umpinaisella säiliöllä varustettu käymälä.

- Jätteille (esim. öljyiset jätteet) oli järjestetty asianmukainen säilytyspaikka polttoainesäiliön kanssa yhteiseen katokseen. Jäteöljyille oli asennettu valuma-altaallinen keräysastia ja öljyisille jätteille, kuten öljynsuodattimille omat asianmukaiset merkityt keräysastiat.

- Toiminta-alueen takaosasta oli siistitty tarkastuksella 30.8.2022 havaitut jätteet.

- Käymälän ja jäteastioiden tyhjennys oli asianmukaisesti sovittu yksityisen jätehuoltoyrityksen kanssa.

 

Tarkastuksen havaintojen perusteella ympäristötarkastaja on esittänyt, että kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen YSL 175 §:n mukaista määräystä on noudatettu, toiminnan nykytila on lainmukainen (ympäristönsuojelulaki ja jätelaki) ja esittää asian käsittelyä päätettäväksi.

 

Ympäristösihteeri:

Esitän, että kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva rakennus- ja ympäristölautakunta päättää asian käsittelyn.

 

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa