Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Hyvinvointilautakunta

§ 5

26.01.2023

 

Hyvinvointilautakunnan vuoden 2023 käyttösuunnitelma

 

Hyvinvointilautakunta 26.01.2023 § 5

 

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohje

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 66 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy talousarvion täytäntöönpano-ohjeen. Täytäntöönpano-ohje sisältää ohjeet talousarviovuodelle 2023 käyttösuunnitelman hyväksymisestä sekä vuosikellosta, talousarvion sitovuudesta, talousarviomuutoksista, leasingrahoituksesta, talousarvion seurannasta ja raportoinnista, sisäisestä valvonnasta, riskienhallinnasta ja tilivelvollisuudesta, hankinnoista, rekrytoinneista ja yhdistyksille annettavien avustusten raportoinnista.

 

Vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelma

 

Hallintosäännön 66 §:n mukaan kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelman.

 

Kunnanvaltuuston 15.12.2022 § 122 hyväksymän vuoden 2023 talousarvion mukaan lautakunnat hyväksyvät valtuuston myöntämiin määrärahoihin perustuvat käyttösuunnitelmat tammikuun 2023 loppuun mennessä. Mikäli käyttösuunnitelmat on laadittu ja esitetty talousarvion laadinnan yhteydessä eikä niihin ole tullut muutosta lopullisen talousarvion hyväksyntään mennessä, ei käyttösuunnitelmia tarvitse enää talousarvion hyväksynnän jälkeen viedä lautakunnan vahvistettavaksi. Jos muutoksia on tullut, käyttösuunnitelmat käsitellään vain muutosten osalta.

 

Muutokset lautakuntakäsittelyjen jälkeen

 

Koululautakunnan 26.10.2021 § 74 ja vapaan sivistystyön lautakunnan 27.10.2022 § 58 käsittelyn jälkeen jälkeen talousarvioesitykseen vuodelle 2023 on tehty seuraavat muutokset:

 

Kunnanhallitus 7.12.2022 § 484

 

Koululautakunta

 

Lisätty työterveyshuollon kuluja 50.337 euroa ja Kelalta saatavaa työterveyshuollon järjestämiseen liittyvää tuotto 40.910 euroa.

 

Lisätty Mannerheimin Lastensuojeluliiton avustus, 3.200 euroa.

 

Vapaan sivistystyön lautakunta (1.1.2023 lähtien hyvinvointilautakunta)

 

Lisätty työterveyshuollon kuluja 5.760 euroa ja Kelalta saatavaa työterveyshuollon järjestämiseen liittyvää tuotto 6.710 euroa.

 

 

Kunnanvaltuusto 15.12.2022 § 122

 

Vapaan sivistystyön lautakunta (1.1.2023 lähtien hyvinvointilautakunta)

 

Lisätty sivukylien latuavustuksiin 13.000 euroa, jolloin ko. avustukset yhteensä 25.000 euroa.

 

Lisätty uuden latukoneen leasingvuokraan marras-joulukuulle 2023 10.000 euroa.

 

Talousarvio vuodelle 2023 sekä suunnitelmavuosille on laadittu käyttösuunnitelman tasoisesti, joten valtuuston vahvistama talousarvio 2023 toimii hyvinvointilautakunnan käyttösuunnitelmana.

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Hyvinvointilautakunta päättää, että

 

1. hyvinvointilautakunnan alaisessa toiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen 17.1.2023 § 18 vahvistamaa täytäntöönpano-ohjetta.

 

2. kunnanhallituksen 7.12.2022 § 484 ja kunnanvaltuuston 15.12.2022 § 122 hyväksymä hyvinvointilautakunnan talousarvio 2023 toimii vuoden 2023 hyvinvointilautakunnan käyttösuunnitelmana.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa