Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Keskusvaalilautakunta

§ 10

16.01.2023

Kunnanhallitus

§ 34

31.01.2023

 

Varavaltuutetun määrääminen vaaliliitto SDP/Vas:lle

 

317/00.00.00/2020

 

Kvaalilk 16.01.2023 § 10

 

 

Reijo Paasirova on pyytänyt eroa luottamustoimista paikkakunnalta pois muuton vuoksi. Hän on vaaliliitto SDP/Vas:n kuudes (6) varavaltuutettu.

 

Kuntalain 71 §:n 1. kohdan mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 

Edellä mainitun mukaisesti Paasirova menettää vaalikelpoisuutensa paikkakunnalta pois muuton vuoksi.

 

Kunnanvaltuusto käsittelee Paasirovan eroanomuksen kokouksessaan 30.1.2023.

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä päätettävä uusista varavaltuutetuista kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa nimeämään uuden varavaltuutetun vaaliliitto SDP/Vas:lle.

 

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja:

Keskusvaalilautakunta määrää vahvistetun kuntavaalin tuloksen mukaan vaaliliitto SDP/Vas:n kuudenneksi (6.) varavaltuutetuksi kunnanvaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi Aarne Kuokkasen.

 

Keskusvaalilautakunnan päätös tulee voimaan kunnanvaltuuston todetessa Reijo Paasirovan luottamustoimen päättyneeksi.

 

Voimaantulon jälkeen vaaliliitto SDP/Vas:n varavaltuutetut ovat:

 

1. Nevalainen Helena

2. Kautto Sakari

3. Fagerholm Raili

4. Vuolli Oula

5. Jussila Asko

6. Kuokkanen Aarne

 

Päätös lähetetään tiedoksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 31.01.2023 § 34

 

Kunnanjohtaja:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa järjestyksessä kahdeksantena asiana.

 

Merkittiin tiedoksi.

 

Lisäksi merkittiin tiedoksi, että kunnanvaltuuston on merkinnyt tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen kokouksessaan 30.1.2023 § 4.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa